Microsoft ravistelee puhelin- ja viihdeyksiköitään
Microsoftilla on ollut suuria vaikeuksia saada suosiota matkapuhelimissa. Nyt työ saa väistämättä uutta suuntaa, kun Microsoftin puhelin- ja viihdepuolen vetäjä ja toinen merkittävä johtaja lähtevät yhtiöstä. Samalla yksiköiden rakenne laitetaan uusiksi.
Viihde- ja matkapuhelinyksikön vetäjä Robbie Bach on työskennellyt Microsoftilla 22 vuotta. Nyt hän on ilmoittanut jättävänsä yhtiön. Samaan aikaan yksikön teknologiajohtaja J Allard lähtee myös pois Microsoftilta 15 vuoden jälkeen.
Ballmer ottaa yksiköt hallintaansa
Yhtiön ja kyseisten johtajien mukaan tapauksilla ei ole yhteyttä toisiinsa, ja molemmat lähtevät omasta halustaan. Olipa asia miten hyvänsä, kyseessä on suuri muutos Microsoftin viihde- ja puhelinpuolen toiminnassa.
Osaston vastuulla ovat esimerkiksi Xbox-pelikonsoli ja sen pelit, jotka ovat menestyneet varsin hyvin. Sen sijaan Windows Mobile -älypuhelinohjelmisto ja Microsoftin musiikkisoittimet ovat heikommassa asemassa. Apple on ottanut johtoaseman molemmissa, ja myös Googlen Android on ohittanut Microsoftin älypuhelinmarkkinoilla.
Robbie Bachin tilalle ei nimitetä uutta henkilöä. Viihde- ja matkapuhelinyksiköistä vastavat jatkossa erilliset henkilöt, jotka raportoivat suoraan Microsoftin pääjohtajalle Steve Ballmerille.








