Microsoft syytön Windowsin mustaan surmaan
Windows-käyttäjien uudeksi riesaksi raportoitu musta surma, black screen of death, herättää edelleen kummastusta. Ilmiöstä on liikkunut erilaista tietoa, mutta ainakaan sillä ei voi olla mitään tekemistä viime viikon turvapäivitysten kanssa – sellaisia kun ei julkaistu. Microsoft selvittää kuitenkin asiaa, jota tapetille nostanut Prevx-tietoturvayhtiö on jo ottanut sanojaan takaisin.
Faktana pysyy, että Windows-koneita hyydyttävää mustaa surmaa on liikkeellä, mutta sen syy on hämärän peitossa. Microsoftin tietoturvapäivitykset vaikuttavat syyttömiltä, mahdollista aiheuttajaa voi yrittää haarukoida haittaohjelmien ja erinäisten ajuripäivitysten sankasta joukosta.
”Jos ongelma koskee Windows 7:ää, ei se voi johtua viime kuun tietoturvapäivityksistä, koska yksikään niistä ei koskenut Windows 7:aa. Lisäksi tietoturvapäivitykset julkaistiin jo kolme viikkoa sitten normaalin aikataulun mukaisesti marraskuun toisena tiistaina 10.11., ei viime viikolla”, Suomen Microsoftilla tietoturvasta vastaava Kimmo Bergius kommentoi uutista tuoreeltaan Tietokoneen foorumilla.
Microsoft tutkii silti
Microsoftin tietoturvakeskus selvittää tilannetta blogimerkinnässään, koska se on saanut kiertotietä käsiinsä useita raportteja mustasta surmasta.
”Viime tietoturvapäivityksemme on sanottu tekevän rekisteriin muutoksia, jotka aiheuttaisivat ilmiön. Olemme käyneet tarkasti läpi marraskuun päivityksistä sekä tietoturvakorjaukset että muuta päivitykset ja myös Malicious Software Removal Tool -työkalun. Mikään näistä ei tee noita rekisterimuutoksia”, sanotaan blogissa.
Siinä todetaan myös, että joidenkin haittaohjelmien tiedetään aiheuttavan raporteissa kuvatun kaltaisia seurauksia. Niinpä kone neuvotaan tarkistamaan niiden löytämiseksi.
Microsoftin tietoturvaväki kertoo olleensa yhteydessä asiakastukeen, eikä siellä ole koettu mustaa kuolonruutua laajoja piirejä koskettavaksi ongelmaksi. Blogissa toivotaan, että pulmia kohtaavat asiakkaat ottavat yhteyttä asiakastukeen, jotta niiden syy voidaan selvittää.
Prevx pyytää anteeksi
Syyttävän sormen Microsoftin päivityksen suuntaan nostanut Prevx peruu tuoreimmassa blogimerkinnässään puheitaan ja pyytää Microsoftilta anteeksi aiheuttamaansa harmia.
Prevx ei osaa sekään vielä kertoa mustan surman selkeää aiheuttajaa, mutta myöntää Microsoftin päivitysten olevan epäilysten ulkopuolella. Se tarjoaa riesaan omaa ilmaista korjaustaan, joka ei kuitenkaan aina tuo apua.
Musta surma ei näyttäydy Windowsin pahamaineisen blue screen of deathin tavoin. Se ei siis tarjoa mitään kryptistä virheilmoitusta – sisäänkirjautumisen jälkeen kone käyttäjä kohtaa mustan työpöydän, jolla ei ole edes tehtäväpalkkia, ainoastaan oma tietokone -kohdasta avattu Explorer-ikkuna. Ilmiöön on törmätty useissa Windows-versioissa, kerrotaan.








