Microsoft tiukentaa Windows-puhelinten laitevaatimuksia

Windows Phone 7 Series -sovelluksista pian lisätietoa
Microsoft tiukentaa Windows-puhelinten laitevaatimuksia Vesa-Matti Paananen ei voinut vielä keskiviikkona kertoa paljoakaan uudesta mobiilialustasta tai sen sovelluskaupasta. Hänen vinkkinsä oli katsoa ensi maanantain Mix 2010 -tapahtuman julkistukset webistä. Siellä pitäisi tulla jo enemmän teknistä tietoa.

Älypuhelimille julkaistavista ohjelmista ja peleistä on tullut tärkeimpiä kilpailutekijöitä, ja tätä Microsoft yrittää helpottaa tulevan käyttöjärjestelmänsä myötä. Älypuhelimille tulee Windows Phone 7 Series -alustan myötä tiukemmat ja yhtenäiset laitevaatimukset esimerkiksi muistin, näytön, käyttöliittymän ja suorittimen suhteen.

Microsoft on pistänyt miljardeja dollareita käyttöjärjestelmänsä kehitykseen, mutta osuus älypuhelimissa jäi viime vuonna alle 10 prosenttiin. Apple, Google ja RIM ovat vieneet osuuksia. Silti ohjelmistoyhtiö ilmoittaa jatkavansa panostuksia. Syy on ”kolmen ruudun plus pilven” strategia. Se tarkoittaa palveluiden ja sovellusten tuomista mobiiliin, pc:lle ja webiin.

Microsoft hakee nyt kasvua tekemällä entistä läheisemmin yhteistyötä laite- ja puolijohdeyhtiöiden kanssa. Tämän takia julkisuuteen on myös tullut arvioita, että Microsoft aloittaa puhelinten valmistuksen. Ohjelmistoyhtiö haluaa varmistaa, että yhteensopivuudesta tulee saumaton. Ajatuksena on, että jokaisen ohjelman on toimittava kaikissa laitteissa.

Windows Phone 7 Series tuo kovemmat vaatimukset älypuhelinten suorittimelle ja muistille. Suorittimen on oltava jopa Qualcomm Snapdragon 1 GHz -tasoa tai nopeampi, 3d-grafiikkapiiri ja Direct3d-tuki on oltava, ja näyttötarkkuuden vaatimus on alkuun 800 x 480 kuvapistettä. Laitteessa pitää olla kapasitiivinen kosketusnäyttö, mutta qwerty-näppäimistö on vapaaehtoinen.

WP7-laitteet ovat ainakin alkuun kalliimman pään tehokkaimpia malleja. Alustassa eivät toimi nykyisen Windows Mobile 6.5 -alustan sovellukset.

"On parempi ottaa kertarytinä kuin ainainen narina", luonnehti isoa muutosta Microsoftin Windows Phone -liiketoiminnasta Suomessa vastaava Vesa-Matti Paananen.

Microsoft ei ole julkistanut yksityiskohtia, mutta sen verran tiedetään, että tärkeimmät kehitystyökalut uudessa alustassa ovat .NET ja Silverlight ja peleissä XNA.

Tämä siis tarkoittaa myös sitä, että entistä useampiin laitetason toimintoihin pääsee käsiksi hallitulla .NET-koodilla, minkä pitäisi nopeuttaa sovellusten kehittämistä ja laskea kustannuksia. Sitä Microsoft ei vielä kertonut, onko kyse tavallisesta .NET:stä tai yhä kevennetystä Compact Framework -versiosta.

Microsoft ei asiaa vielä vahvistanut, mutta Tietokoneen haastattelemat kehittäjät arvioivat, että natiivikoodi voi jäädä tulevaisuudessa ainoastaan niiden käyttöön, jotka tekevät suoraa yhteistyötä Microsoftin ja laitevalmistajan kanssa.

Softakehittäjiltä vaaditaan kärsivällisyyttä

Ensimmäisiä Windows Phone 7 Series -laitteita odotetaan jouluksi 2010, mutta tarkemmin aikataulu riippuu laitevalmistajista. Nykyisiä kuutossukupolven laitteita on maailmassa yhä reilut 30 miljoonaa. Sovelluskehittäjille se tarkoittaa, että sovelluksista joutuu tekemään kahta eri versiota jonkin aikaa, jos mielii palvella sekä uutta että vanhoja laitteita.

Paananen sanoi Techdays-tapahtumassa keskiviikkona Helsingissä, että nykyinen Windows Mobile 6.5 jatkaa uuden käyttöjärjestelmän rinnalla ja päivittyykin vielä. Esimerkiksi tuorein päivitys 6.5.3 toi kapasitiivisten kosketusnäyttöjen tuen ja .NET CF 3.5 -sovellusrajapinnan.

Windows Mobile 6 elää rinnalla

WM 6.x -laitteita on maailmalla reilut 30 miljoonaa, joten he ovat myös softakehittäjille suurempi asiakaskunta kuin uusi käyttöjärjestelmä ainakin pitkälle ensi vuoteen.

Microsoft lupaa tukea nykyisten, pääasiassa yrityskäytössä olevien Windows Mobile 6.x -laitteiden etä- ja laitehallinnan ominaisuuksia "toistaiseksi", mutta tarkempaa tietoa ei vielä ole.

Paljon riippuu siitäkin, miten nopeasti laitevalmistajat siirtyvät uuteen alustaan. Tuesta ovat ilmoittaneet ainakin HP, HTC, LG ja Samsung.

Windows Phone 7 Series OS:n tekniikasta kerrotaan lisää Mix 2010 -tapahtumassa maanantaina. Harva pääsee seuraamaan uutisia Las Vegasissa, mutta jo avauspuheesta odotetaan lähetystä web-sivuille noin klo 19 aikaan Suomen aikaa.

Microsoft esittelee Windows Phone 7 Series -käyttöliittymää jo webissä. Ideana on ohjelmistoyhtiön mukaan luopua kuvakkeista eri sovelluksiin. Sen sijaan käyttöliittymässä on "ruutuja", jotka linkittävät yhteen kuvat, yhteystiedot ja uutissyötteet eri lähteistä, jatkuvasti ajan tasalla.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös