Microsoft tutkii viimein Windows 7:n akkuongelmaa
Windows 7:n luvattiin tuovan tulleessaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Yksi asioista, joiden piti parantua, oli kannettavien akkukesto. Aina esiversioiden julkaisusta lähtien jotkut käyttäjät ovat valittaneet oudoista akkuongelmista. Microsoft on nyt myöntänyt selvittävänsä asiaa.
Enemmistö asiakkaista ei ole murheisiin törmännyt, mutta huono-onnisemmille vika on ollut todella ikävä. Harmia tuntuu olevan ihmisillä, jotka ovat itse päivittäneet uuden Windowsin ongelmitta XP- tai Vista-käytössä palvelleeseen koneeseen.
Päivitykseen asti moitteetta palvellut akku onkin yhtäkkiä Windows 7:n mielestä ollut kelvoton ja käyttäjälle annetun varoituksen mukaan vaihtamisen tarpeessa. Samalla akkukesto on romahtanut murto-osaan entisestä, jopa vain 15 minuuttiin. Microsoftin tekniselle foorumille on kertynyt metrikaupalla valituksia näistä pulmista.
Nyt Microsoft näyttää viimeinkin tarttuneen toimeen. Tekniselle foorumille torstaina ilmestyneen ilmoituksen mukaan yhtiö tutkii asiaa yhteistyössä laitetoimittajien kanssa. Vian epäillään liittyvän jollakin tavalla kannettavien firmwareen. Microsoft kertoo, että ongelman ydin yritetään haarukoida yhdessä laitevalmistajien kanssa.
Lisätietoja ja ohjeita pulman ratkaisemiseksi luvataan, kunhan sellaisia keksitään. Apua selvitystyöhön toivotaan foorumin käyttäjiltä, joita pyydetään kertomaan kokemuksistaan sähköpostitse.








