Microsoft vahvisti Windows 8:n – tai sitten ei
Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer on ensi kertaa vahvistanut, että seuraavan Windows-version nimi on Windows 8 ja että se tulee ensi vuonna. Tai sitten ei. Ballmerin puheen jälkeen Microsoftin viestintä kielsi kaiken.
Vaikka huhut kertovat jo monia yksityiskohtia Windows 8:sta, Microsoft ei ole vahvistanut virallisesti juuri mitään tietoja. Virallista nimeä tai julkaisuaikaa ei ole kerrottu. Yhtiön johto on puhunut esimerkiksi "Windows Next" (eli Windows seuraava) -versiosta.
Nyt Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer näyttää kuitenkin vahvistaneen Windows 8:n tietoja puheessaan Japanissa.
Ballmer sanoi: "… Ja kun katsomme eteenpäin seuraavaan sukupolveen Windows-järjestelmiä, jotka tulevat ensi vuonna, tulossa on paljon enemmän [uudistuksia]. Kun vuosi kulkee eteenpäin, voitte odottaa kuulevanne paljon Windows 8:sta – Windows 8:n tableteista, pc-koneista, erimallisista laitteista."
Microsoftin viestintä: mitään ei ole varmistettu
Vaikka puhe on luettavissa Microsoftin sivuilla, yhtiön viestinnän kommentit ovat yllättäviä.
Microsoftin edustaja lähetti uutispalvelu Zdnetille viestin, jonka mukaan Ballmerin "lausunto näyttää olleen virheellinen". Edustajan mukaan Microsoft ei ole vahvistanut seuraavan Windows-version nimeä eikä julkaisuaikaa.
On siis teoriassa mahdollista, että Windows 8:n nimi muuttuisi matkan varrella toiseen muotoon. Yhtiö ei myöskään halua luvata mitään valmistumisaikaa. Ennakkotietojen mukaan Windows 8 olisi valmis ensi vuoden kesällä, jolloin se ehtisi tietokoneisiin myöhemmin syksyllä.








