Microsoft valittaa EU:lle Google-Motorolasta

Microsoft valittaa EU:lle Google-Motorolasta

It-jättien patenttisodat laajenevat yhä uusille areenoille. Nyt Microsoft on jättänyt Euroopan unionille valituksen Motorolan ja sen uuden omistajan Googlen toiminnasta. Microsoft haluaa EU:n väliintuloa. Myös Apple on valittanut samasta asiasta.

Riidan ytimessä on patenttien lisensointi. Microsoft valittaa, että Motorola ei suostu lisensoimaan patenttejaan Microsoftille lähellekään asiallista hintaa.

Motorola on päinvastoin nostanut oikeusjuttuja, joilla yritetään estää esimerkiksi Windows-tietokoneiden, Xbox-pelikonsolin ja muiden tuotteiden myyntiä.

Kiistaa patenttimaksuista

Microsoftin mukaan Motorola pyytää esimerkiksi Windows-tietokoneista patenttimaksua, jonka suuruus on 22,50 dollaria, kertoo uutistoimisto Reuters. Tällä maksulla saisi käyttöoikeuden 50 Motorolan videopatenttiin.

Microsoft vertaa tätä 0,02 dollarin lisenssimaksuun. Se maksetaan 29 yhtiön yhteenliittymälle, joilla on 2300 patenttia. Niiden joukossa on myös videopatentteja.

Microsoftin mielestä Motorola rikkoo EU:n määräyksiä vastaan. Kun EU hyväksyi Motorolan myynnin Googlelle, yksi ehdoista oli patenttien reilu lisensointi. Myös Apple nosti viime viikolla samantapaisen kanteen EU:ssa Googlea ja Motorolaa vastaan.

Google kommentoi Reutersille, että sen mielestä kyse on vain uudesta patenttihyökkäyksestä, jolla ei ole perusteita.

Microsoft ja Apple ovat hyökänneet oikeusistuimissa Googlea ja erityisesti sen Android-mobiilikäyttöjärjestelmää vastaan. Yksi pääsyitä Motorolan ostamiseen oli yhtiön suuri patenttisalkku, joka antaa Googlelle mahdollisuuksia puolustautua.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös