Microsoft vihjaisi: Windows 8 tulee lokakuussa
Uuden Metro-käyttöliittymän tuovasta Windows 8 -käyttöjärjestelmästä tulee helmikuun lopulla kuluttajienkin ladattavissa oleva esiversio.
Tähän mennessä Microsoft on ilmaissut varsin epämääräisesti, milloin uusi Windows 8 -käyttöjärjestelmä tulee saataville. Yhtiön pr-päällikkö on nyt kuitenkin vihjaillut vahvasti, että ajoitus osuu tämän vuoden lokakuulle, kuten moni on jo ehtinyt arvailla.
Jo viime toukokuussa Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer julisti, että Windows 8 tulee vuonna 2012. Tarkempaa ajoitusta on sen jälkeen pähkäilty laajalti, ja monet ovat tulleet siihen tulokseen, että uusi käyttöjärjestelmä tulee saataville joskus tämän vuoden lopulla, luultavimmin lokakuussa.
Microsoft on vältellyt ilmaisemasta tarkkaa ajoitusta. Verkkolehti Pocket-lintin mukaan Microsoftin Business-yksikön pr-päällikkö Janelle Poole on nyt antanut vahvasti ymmärtää, että aikataulu tähtää lokakuulle.
”Emme ole puhuneet julkaisupäivästä emmekä yleisestikään puhu. Etenemme virstanpylväs virstanpylväältä, joten meille seuraava virstanpylväs on kuluttajille suunnatun esiversion julkaisu helmikuun lopulla”, Poole sanoi aluksi.
Sitten hän jatkoi paljon puhuvasti:
”Tosin yksi asia, jonka luulen olevan hyvä ohjenuora, on se, että olemme aina sanoneet, että Windows-julkaisut tapahtuvat suunnilleen kolme vuoden välein. Tämän vuoden lokakuussa tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun julkistimme Windows 7:n. Joten luulen, että se on hyvä ohjenuora harkittavaksi”, Poole vihjaili Pocket-lintille viime viikon CES-messuilla Las Vegasissa.
Acerin pääjohtaja J.T. Wang mainitsi myös CES-messuilla, että Windows 8 -laitteet tulevat tänä vuonna. ”Kun seuraavan sukupolven Windows julkaistaan tämän vuoden toisella puoliskolla, me marssitamme seuraavan Ultrabook-tuotteiden aallon”, hän sanoi.








