Microsoft: virustartunta on tyypillisesti oma vika

Microsoft: virustartunta on tyypillisesti oma vika

Microsoftin tuore turvaraportti kertoo, että suurin syy haittaohjelmatartuntoihin on käyttäjän toiminta. Seuraavaksi eniten ongelmia aiheuttivat usb-tikut. Niin sanotut nollapäiväaukot herättävät usein suurta melua, mutta Microsoftin mukaan ne uhkaavat käyttäjää erittäin harvoin.

Microsoft on julkaissut puolivuosittaisen turvaraporttinsa, jossa kerrotaan vuoden ensimmäisen puoliskon turvatilanteesta. Tällä kertaa yhtiö on eritellyt sitä, millä keinoin Microsoftin pc-koneilta puhdistamat haittaohjelmat ovat koneille päässeet.

Yleisin leviämistyyppi (44,8 prosenttia) on sellainen, joka vaatii käyttäjän toimia. Rikolliset houkuttelevat käyttäjän esimerkiksi asentamaan netistä jonkin ohjelman. Tähän käytetään lukemattomia erilaisia huijaustapoja.

Usb-tikut levittävät tartuntoja

Microsoftin lukujen mukaan usb-tikkujen kautta leviävät haittaohjelmat ovat yllättävän yleisiä. 26 prosenttia poistetuista haittaohjelmista käytti tätä leviämistapaa. Myös sisäverkon tiedostojakojen kautta leviävät haittaohjelmat ovat melko tavallisia (17,2 prosenttia).

Monet haittaohjelmat käyttävät leviämiseen ohjelmistojen turva-aukkoja. Microsoftin selvityksen mukaan tämä on arkielämän tartunnoissa kuitenkin harvinaista.

Vielä harvinaisempaa on niin sanotun nollapäiväaukon käyttö. Sillä tarkoitetaan turva-aukkoa, johon ohjelman valmistaja ei ole vielä julkaissut korjauspäivitystä. Microsoftin löytämistä tartunnoista tällaisia oli alle prosentin kymmenesosa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös