Microsoftin Android-tienestit kasvavat
Googlea harmittaa suuresti, kun Microsoft hyötyy Androidin menestyksestä. Microsoftin mukaan Androidissa samoin kuin Chrome-selaimessa käytetään sen patentoimia tekniikoita, ja yhtiö onkin saanut monet valmistajat maksamaan lisenssimaksuja. Uusin sopimus on tehty suuren taiwanilaisvalmistajan kanssa, mikä paisuttaa rahavirtoja entisestään.
Nyt sopimukseen taipui Pegatron, joka valmistaa alihankintana muun muassa Applen, HTC:n ja HP:n merkeillä myytäviä laitteita. Tämän sopimuksen jälkeen Microsoftilla on peukalonsa alla neljä viidestä suurimmasta taiwanilaisesta sopimusvalmistajasta, kertoo Mashable.
Pegatronin kanssa tehty sopimus kattaa kaikki yhtiön kokoamat älypuhelimet, tabletit ja sähköiset lukulaitteet, joissa käytetään joko Androidia tai Chrome-selainta.
Microsoftin lasketaan nyt saavan osuutensa esimerkiksi yli 70 prosentista kaikista USA:ssa myytävistä Android-laitteista. Rahaliikenteen arvioidaan olevan satoja miljoonia dollareita vuodessa. Googlelle tämä on katkera pala, sillä sen kassaan ei lohkea ropoakaan laitemyynnistä.








