Microsoftin Ipod Touch -haastaja päivittyy keväällä
Microsoftin Zune HD -mediasoitin on menestynyt edeltäjiään paremmin Yhdysvaltain markkinoilla. Erityisesti Applen Ipod Touchin haastajaksi suunniteltu malli on Microsoftin edistyksellisin.
Ohjelmistovalmistaja jatkaa vahvaa panostustaan mediasoittimiin. Keväällä ilmestyvä päivitys tuo Zune HD -soittimeen runsaasti uusia, odotettuja ominaisuuksia.
Merkittävin uudistus on tuki suositulle videoiden xvid-pakkaukselle. Xvid-muodossa levitetään laillisen sisällön lisäksi myös paljon laittomia piraattielokuvia. Tutumpaa divx-tukea soittimessa ei kuitenkaan vielä nähdä.
Päivityksen myötä Windowsin Zune-ohjelmistosta tuttu Smart DJ -ominaisuus laajentuu suoraan soittimeen. Applen Itunesin Genius-ominaisuutta muistuttava tekniikka osaa kasata käyttäjän musiikkimaun mukaisia soittolistoja.
Kilpailu kiihtyy – Microsoftilla riittää kirittävää
Microsoftin mukaan kevään aikana Zunen HD-mallille lanseerataan myös helppokäyttöinen ohjelma Facebookin käyttöön. Ohjelmalliset päivitykset lisäävät soittimen ominaisuuksia ja kiristävät kilpailua Microsoftin ja Applen välillä.
Microsoft on jäänyt soittimissa kauas Applen taakse. Toistaiseksi laitteita on myyty ainoastaan Pohjois-Amerikan markkinoilla. Tilanne saattaa muuttua pian: hyvin menestynyt HD-malli nähdään markkinahuhujen mukaan lähitulevaisuudessa myös Euroopassa.








