Microsoftin ohjelmistojen tiekartta vuosi julki

Microsoftin ohjelmistojen tiekartta vuosi julki Microsoftin kumppaniyhtiöille jakama tiekartta tuli julki Twitterissä.

Microsoftin monia ohjelmistoja koskeva roadmap-luonnos on vuotanut julki Twitter-viestissä. Tiekartasta valkenee esimerkiksi se, että kesällä yhtiö julkaisee Internet Explorerin uusimman 10-version ja ensi vuoden alussa vuorossa on Office-toimisto-ohjelmistojen seuraaja. Kokonaisuutena suunnitelmat vaikuttavat kuitenkin kovin vaisuilta ja mitäänsanomattomilta.

Microsoftin suunnitelmista kertoo ZDNet-uutissivusto. Microsoft oli lähettänyt monen tärkeän ohjelmistonsa seuraavien versioiden tiekartat joillekin kumppaniyhtiöilleen.

Äskettäin yksi vastaanottajista latasi kaavakuvat Flickr-kuvapalveluun ja lähetti Twitter-viestissä linkit. Alun perin kaaviot pystyi lataamaan Microsoftin kumppanisivuilta vapaasti ilman tunnuksia, vaikka ne on merkitty luottamuksellisiksi.

Internet Explorer 10 -selainversion julkaisuajankohta on jo hyvin lähellä, jos viime joulukuulle päivätyn tiekartan tiedot pitävät paikkansa. Ajoitus näyttää kaaviossa osuvan aivan keskelle vuotta 2012. Microsoft ei ole koskaan myöntänyt, että tulevan Windows 8 -käyttöjärjestelmän selain IE 10 olisi tulossa Windows 7:lle, eikä edes viime vuonna julkaistua esiversiota ole päivitetty.

Toimistopaketti Officen seuraava versio, Office 15, näyttäisi tulevan saataville aivan vuoden 2013 alussa. Beetaan se tulisi tämän vuoden puolivälissä. Samaa aikataulua noudattavat SharePointin ja Exchangen uudet versiot.

Monen ohjelmiston sekä käyttöjärjestelmien Windowsin ja Windows Phonen osalta tiekartta sisältää yllättävän vähän merkintöjä. Mitään mainintaa ei ole edes helmikuussa julkaistusta Windows 8:n kuluttajille suunnatusta esiversiosta puhumattakaan valmiista versiosta. Asiakirja tosin mainitsee, että tietoa Windows 8:sta jaetaan muissa kanavissa. Windows Phonen uusiin versioihin viittaa vain epämääräinen "tulevaisuuden investoinnit" -merkintä vuoden 2012 lopulla.

Microsoft kommentoi ZDNetille, että kyse on vain parhaista mahdollisista arvioista, eikä mikään ole lopullisesti lukkoon lyötyä. Yhtiö kertoo, että sillä on tapana antaa kumppaneilleen luottamuksellisia tiekarttoja aika ajoin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös