Microsoftin vallankumous: Kinect-3d-liikeohjaus ilman ohjainta
(Päivitetty 14.6.2010 klo 21:55: korjattu kirjoitusvirhe laitteen nimessä)
Microsoft on julkaissut vallankumouksellisen liikeohjauksensa. Project Natal -työnimellä tunnetun järjestelmän nimeksi tuli lopulta Kinect. Kamerat ja muut sensorit lukevat ihmisen liikkeitä kolmiulotteisesti ilman mitään erillisiä ohjaimia, joten peleihin saadaan jalat ja koko keho mukaan.
Microsoft esittelee uutuuttaan Los Angelesin Electronic Entertainment Expo (E3) -tapahtumassa. Yhtiö on kertonut yksityiskohtia Project Natal -projektistaan aiemminkin, eikä lopullinen tuote pettänyt odotuksia.
Jalat ja koko keho mukaan peleihin
Kinect perustuu kameroihin, ja ohjelmistoon, joka tunnistaa ihmisen liikkeitä kolmiulotteisesti. Ohjelmisto tunnistaa ihmisen kasvot ja kädet. Lisäksi ihmisen ruumiin liikkeet mallinnetaan. Laitteessa on lisäksi äänisensorit.
Sensorit ja ohjelmisto ovat lisälaitteessa, joka kytketään Xbox 360 -pelikonsolin yhteyteen. Microsoftin mukaan tekniikasta on puolet fyysisiä elementtejä ja puolet erilaisia ohjelmistoja.
Liikesensorit mullistavat aluksi pelaamista. Pelejä voidaan tehdä Nintendo Wiin tyyliin, mutta liikeohjaus toimii vieläkin laajemmin. Ohjaimia ei tarvita, ja esimerkiksi jalkojen ja koko kehon liikkeet voidaan ottaa huomioon.
Microsoft lupaa Kinect for Xbox 360 -paketin myyntiin vuoden loppupuolella. Laitteiston hintaa ei vielä paljastettu.








