Microsoftin virustorjunta poisti Chrome-selainta viruksena
Surkuhupaisa virhe aiheutti ongelmia tuhansille Microsoftin virustorjuntaohjelman käyttäjille. Turvaohjelma luuli, että Googlen Chrome-selain on vaarallinen pankkitroijalainen. Niinpä Microsoft tuli poistaneeksi kilpailijan selaimia käyttäjien koneilta.
Microsoft myöntää ongelman Facebook-sivuillaan. Yhtiön mukaan pulmat alkoivat perjantaina. Zbot-haittaohjelmalle julkaistiin virustunniste, jossa oli virhe. Niinpä Microsoft Security Essentials -turvaohjelma alkoi estää tai jopa poistaa Google Chrome -selainta käyttäjien koneilta.
Virhe korjattiin Suomen aikaa perjantai-iltana. Vahinko oli kuitenkin jo ehtinyt tapahtua noin 3000 käyttäjän koneella.
Microsoft kehotti näitä käyttäjiä päivittämään Security Essentials -ohjelman tunnisteet ja sitten asentamaan Chrome-selaimen uudelleen. Yhtiö pahoitteli tästä aiheutunutta vaivaa.
Google korjasi vahingoittuneita selaimia
Google ryhtyi kuitenkin toimeen, jottei uudelleenasennusta tarvittaisi. Yhtiö julkaisi päivityksen, joka korjaa automaattisesti vahingoittuneet Chrome-selaimet. Google julkaisi blogissaan myös ohjeet Chrome-asennuksen korjaamiseen käsin.
Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia, mutta eivät tavattomia. Useille tietoturvayhtiöille on käynyt samantyyppisiä vahinkoja viallisten virustunnisteiden kanssa.
Esimerkiksi Viime vuoden huhtikuussa McAfeen turvaohjelma poisti vahingossa Windows XP:n tärkeän tiedoston, mistä aiheutui melkoisia ongelmia (McAfeen torjuntaohjelma rampautti Windows XP -koneita).








