Mielikuvitus hoi: ”Metrosta” tulee ”Windows 8”?

Mielikuvitus hoi: ”Metrosta” tulee ”Windows 8”?

Näyttää siltä, että Microsoftilla on menty yli aidan matalimmasta kohdasta, kun tähän asti Metrona tunnetulle uudelle käyttöliittymälle on keksitty nimeä. Viikko sitten Microsoft ilmoitti, ettei muun muassa Windows 8:n näyttävin uudistus, laatoista koostuva Metro-käyttöliittymä, olekaan nimeltään Metro. Uutta nimeä jäätiin odottamaan jännittyneinä. Sisäpiireistä kantautuneet tiedot kertovat, että Metro saa uuden vähemmän mielikuvituksellisemman nimen Windows 8.

Asiasta on saanut vihiä ZDNetin Mary Jo Foley. Hänen lähteensä kertovat, että Microsoftin uusien sisäisten ohjeiden mukaan Metro-käyttöliittymän sijasta on nyt puhuttava Windows 8 -käyttöliittymänä. Metro-tyyppiset sovellukset ovat tästedes Windows 8 -sovelluksia ja Metro-design on Windows 8 -design.

Foley ei yrityksistään huolimatta ole saanut asialle virallista vahvistusta.

Nimivalinta on toisaalta luonnollinen, toisaalta typerä. Typeräksi sen tekee se, että Metroa, joka ei olekaan Metro, on ujutettu Microsoftin uudeksi yhteiseksi muotokieleksi muuallekin kuin Windows 8:aan. Sen laattoja nähdään ainakin Xboxissa, Windows Phonessa, Windows Serverissä ja Officessa.

Liki varmana tietona on esitetty, että Microsoft joutui luopumaan Metro-nimestä, koska oikeudet siihen omistaa suuri saksalainen Metro AG -kauppaketju. Tätä Microsoft ei ole suostunut myöntämään, vaan on väittänyt Metron olleen vain sisäinen työnimi, joka korvataan ennen Windows 8:n julkaisua lopullisella.

Tagit: Metro, Windows 8
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös