Mies sai työpaikan 5 euron Google-mainonnalla

Mies sai työpaikan 5 euron Google-mainonnalla

Mashable-blogi kertoo mielenkiintoisen tavan hankkia työpaikka. Mainostoimistossa työskennellyt mies halusi työpaikan tietyistä yrityksistä, joten hän osti mainostilaa tiettyjen johtajien nimien yhteyteen. Suunnitelma oli varsin ovela, ja se toimi mainiosti.

Alec Brownstein työskenteli kirjoittajana kansainvälisessä mainostoimistossa. Hän kertoo Mashablelle haaveilleensa työpaikasta pienemmässä luovassa yrityksessä. Hänellä oli mielessään joukko erittäin luovia mainosjohtajia, joille hän halusi töihin.

Mainos näkyy kun johtaja googlaa omaa nimeään

Kun hän teki Google-hakuja näiden johtajien nimillä, hän huomasi ettei nimiin ollut liitetty yhtään hakumainosta. Niinpä hän osti mainostilaa näiden nimien yhteydestä. Tarkoitus oli vangita se hetki, kun kyseiset mainosjohtajat tekevät Google-haun omalla nimellään.

Mainoksessa luki: "Hei, [mainosjohtajan nimi]: Itsensä Gooooglaaminen on erittäin hauskaa. Minun palkkaamiseni on myös hauskaa." Lopussa oli linkki Brownsteinin nettisivuille.

Hän kertoo Mashablelle, että seuraavina kuukausina hän sai puhelun yhtä lukuun ottamatta kaikilta kohteeksi otetuilta mainosjohtajilta. Lopulta hän sai kaksi työtarjousta yhtiöiltä, ja valitsi niistä toisen työpaikakseen.

Koska kyseisille hakusanoille ei ollut muita mainostajia, oli mainostila erittäin edullista. Koko kampanja maksoi Brownsteinille vain kuusi dollaria (alle viisi euroa).

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös