Millaista on it vuonna 2020?

Millaista on it vuonna 2020?

Tulevaisuuden ennustaminen ei ole lainkaan niin vaikeaa kuin monesti kuvitellaan. Tämä pätee ainakin tietotekniikassa: Oikein on ennustettu esimerkiksi taulutelevisiot, nettiostaminen ja pilvipalvelut. Vuoteen 2020 voidaan nyt luoda silmäys katsomalla esimerkiksi kaikkea sitä, mikä nyt on vasta ottamassa ensi askeliaan.

It-alalla ennustamista helpottava klassikko on ollut Mooren laki. Se on osoittautunut sitkeästi oikeaksi ohjenuoraksi ennustamalla, että piisirulle mahdutettujen transistorien määrä kaksinkertaistuu kahden vuoden välein. Tosin atomitason fyysiset rajat ovat nyt asettamassa kattoa kehitykselle.

Ennustamisessa kompastuskivi ovat vain niin sanotut mustat joutsenet. Ne tarkoittavat tapahtumia tai ratkaisuja, joita kukaan ei ole osannut ennakoida tai joita on väheksytty. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi äänielokuvat, henkilökohtainen tietokone, matkapuhelin, tekstiviestit, Facebook ja Applen iPhonen käyttöliittymä.

Joskus odotukset ovat aivan liian korkealla. Kuussa ei vieläkään ole ihmisasutusta, eikä ihminen ole yrittänyt Marsiin. Autotkaan eivät lennä.
It-alan kehittymistä ohjailevat monet alan ulkopuoliset, isot voimat, kuten energian hinta, väestön ikääntyminen ja länsimaiden velkataakka.

Millaisia sitten ovat trendit, jotka osoittavat suuntaan vuoteen 2020? Pilvipalvelut jatkavat kehittymistään, tulee uusia päätelaitteita, autot tietokoneistuvat, paikannusta hyödynnetään yhä uusilla tavoilla, it vihertyy entisestään, hoivarobotit tulevat, verisuonia 3d-tulostetaan, tekoäly tulee esimerkiksi lääkärien avuksi. Laajakaista siirtyy gigabitin vauhtiin. Armeijassa varusmiehistä kasvava osa koulutetaan kyberjoukkoihin.

Lue lisää vuoden 2020 it:stä Tietokone-lehden numerosta 1/2012.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös