Minikannettavat uudistavat softajakelua

Muumipelejä usb-tikulla
Minikannettavat uudistavat softajakelua

Sovelluksia ei enää jaeta levykkeillä: ne ovat korpuille liian suuria eikä nykykoneissa enää ole asemia levykkeiden lukemiseenkaan. Nyt yhä useammasta kannettavasta tietokoneesta jätetään pois jo cd/dvd-asemakin. Pohjoismainen julkaisija on siksi päätynyt kokeilemaan peliensä jakelua usb-tikuilla.

Nordic Softsales perustelee kokeiluaan minikannettavien yleistymisellä.

”Ne ovat ottaneet paikkansa kodeissa erityisesti lasten ja nuorten tietokoneina. Näissä laitteissa ei ole cd-asemaa, joten halusimme tarjota mahdollisuuden hankkia suomenkielistä pelattavaa perheen pienimmille”, Nordic Softsalesin Suomen maajohtaja Antero Paljakka kertoo.

Minikannettavat eivät ole enää ainoita koneita, joista optinen asema on jätetty pois. Moni uusi peruskannettavakin tuodaan nykyisin myyntiin ilman turhaksi koettua asemaa.

Nordic Softsales tunnustelee suosiota aluksi viidellä pelillä, joilla seikkailevat muun muassa muumit. Pelit myydään kahden gigan usb-tikuilla. Ne mahtuisivat pienempään tilaan, joten tikkuja voi käyttää myös tallennukseen.

Maailmalla on kokeiltu jo musiikin myymistä muistikorteilla ja -tikuilla, mutta ainakaan toistaiseksi ilman jymymenestystä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös