Mitä ihmettä? Conficker-tuholainen edelleen vakava uhka
Conficker on saastuttanut koneita joka puolella maailmaa. Levinneisyyskartta: Conficker Working Group, 2009.
Conficker-mato oli vuoden 2009 suuria puheenaiheita tietoturvassa. Rikolliset saivat saastutettua ehkä noin seitsemän miljoonaa tietokonetta. Nyt Microsoft kertoo, että Conficker riehuu internetissä edelleen. Haittaohjelma koputtelee koko ajan miljoonia koneita ja etsii uusia uhreja. Tilanteessa on onneksi yksi pelastus.
Microsoft kertoo tuoreessa Security Intelligense Report -raportissaan, että Conficker-uhka on internetissä suuri. Loka-joulukuun aikana haittaohjelma yritti saastuttaa 1,7 miljoonaa eri Windows-konetta.
Lukemat eivät ole kolmen viime vuoden aikana vähentyneet vaan päinvastoin kasvaneet. Vuoden 2009 alussa Conficker yritti tartuttaa noin puolta miljoonaa konetta vuosineljänneksessä. Nykyisin lukemat ovat yli kolminkertaisia.
Rikolliset eivät pääse koneisiin käsiksi
Onni onnettomuudessa on se, että rikolliset eivät pysty hallitsemaan uhrikoneita. He eivät pysty antamaan Conficker-ohjelmille käskyjä eivätkä päivittämään niitä.
Syy tähän on se, että tietoturvayhtiö ryhtyivät vuonna 2009 estämään rikollisten toimia. Turvayhtiöt rekisteröivät etukäteen sellaisia nettiosoitteita, joista Conficker tulevaisuudessa hakisi ohjeita. Tätä toimintaa joudutaan näillä näkymin jatkamaan pitkään, sillä Conficker-uhka ei näytä heikkenemisen merkkejä.








