Mobiilidata polkee pian puhelut jalkoihinsa
Ihminen ei kykene puhumaan määräänsä enempää, mutta datan liikuttaminen mobiiliverkoissa ei tuollaisia rajoja tunnusta. Verkkolaitevalmistaja Ericssonin mukaan mobiilidataliikenne on vuoden aikana kolminkertaistunut ja mobiilidata kasvaa kymmenen kertaa ääniliikennettä nopeammin.
Ericsson kertoo, että dataliikenne ohitti puheen mobiiliverkoissa viime joulukuussa, ja on sen jälkeenkin kasvanut rivakasti. Tiedot on hankittu mittaamalla verkkoliikennettä eri puolilla maailmaa.
Tähän Ericssonilla on hyvät mahdollisuudet, sillä kertoo toimittaneensa jo 2 miljoonaa tukiasemaa, joilla se katsoo olevansa globaali johtaja mobiilissa laajakaistassa. Kaikkiaan asennettujen tukiasemien määrä on viitisen miljoonaa.
Tämän päivän mobiililiittymistä vain noin kymmenen prosenttia on laajakaistaliittymiä, mutta ne edustavat nopeasti kasvavaa enemmistöä mobiiliverkon liikenteestä.
”Mobiili laajakaista muuttaa tapoja, joilla viestimme ja menestymme yhteiskuntana”, yhtiön teknologiajohtaja Håkan Eriksson julistaa. Hän houkuttelee operaattoreita iskemään apajille, koska kasvunäkymät ovat erittäin lupaavat ja bisnesmalli on muodostumassa yhä kannattavammaksi.








