Mobiilivarmenne tulee tänä vuonna
Mobiilitunnistautumisen hinnan päättää operaattori. Se voi olla kiinteä kuukausimaksu tai kertakohtainen veloitus. (Kuva: Ficom)
Käytännöllisten ja luotettavien tunnistusmenetelmien puute on toistuvasti havaittu ongelmaksi verkkoasioinnissa. Tärkeäksi asia nousee, kun liikutetaan rahaa. Kännyköiden luvatussa maassa pitkään puhuttu mobiilivarmenne olisi luonteva ratkaisu, ja nyt idea on lopulta siirtymässä sanoista tekoihin.
Operaattoreiden yhdessä kehittämän mobiilivarmenteen pilottivaihe on käynnissä ja tosikäyttöön se pääsee vielä tänä vuonna.
Teleyhtiöt kilpailevat nyt siitä, kuka saa houkuteltua eniten palveluita mukaan. Mahdollisia asiointipalveluita ovat esimerkiksi Kela, työvoimatoimistot ja verohallinto.
DNA, Elisa ja Sonera ovat yhteistyössä kehittäneet matkapuhelimen sim-korttiin liitettävän sähköisen tunnistautumisen ja allekirjoituksen välineen, jota voi käyttää sähköisissä palveluissa oman henkilöllisyyden todistamiseen ja sähköisiin allekirjoituksiin ajasta ja paikasta riippumatta.
Puitteet yhteistyölle on tarjonnut Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficom.
Kun puhelimen sim-korttiin liitetyn mobiilivarmenteen käyttäjä asioi tunnistautumista edellyttävässä palvelussa, hän antaa oman kännykkänumeronsa tai normaalisti palvelussa käyttämänsä käyttäjätunnuksen. Palvelusta lähetetään käyttäjän ilmoittamaan kännykkänumeroon tunnistuspyyntö.
Käyttäjää pyydetään näppäilemään salainen tunnuslukunsa, joka on käyttäjän itse luoma, 4-8 -numeroinen numerosarja. Kännykkä lähettää tiedon tunnistamisesta palveluun ja palvelu aukeaa.
Tunnistautuminen tapahtuu salattuna ja erillään itse asiointitapahtumasta. Tunnuslukuakaan ei todellisuudessa lähetetä eteenpäin sim-kortilta, vaan kortti varmentaa tunnistautumisen.
Operaattorit tiiviissä yhteistyössä
Ficomin toimitusjohtaja Reijo Svento kertoo Tietokoneelle, että teleoperaattorit ovat tehneet mobiilivarmenteen teknisen ja käytännön toteutuksen eteen poikkeuksellisen paljon yhteistyötä.
Svento sanoo, että operaattorit ja palveluntarjoajat ovat sopineet luottavansa toistensa tekemiin sopimuksiin, joten varmenteen hankkiminen yhdeltä operaattorilta riittää.
Järjestelmän käytöstä on etukäteen neuvoteltu useiden eri viranomaisten kanssa, jotta kaikki mahdolliset ongelmat vältettäisiin.
Ficom on avannut Mobiilivarmenne-sivuston, jossa hanketta esitellään perusteellisesti.








