Monitoimipiirit vauhdittavat bluetoothin yleistymistä
Tutkimusyhtiö Abi Research ennustaa bluetooth-tekniikan yleistyvän entisestään. Yhtiön ennusteen mukaan vuonna 2014 toimitetaan jo yli kaksi miljardia bluetooth-yhteensopivaa kannettavaa tietokonetta ja mobiililaitetta.
Abi ennustaa, että viiden vuoden kuluttua bluetooth-siruon löytyvän 83 prosentissa pikkukoneista ja noin 70 prosentissa matkapuhelimista.
Toimitusmäärien kasvua kirittää monitoimipiirien yleistyminen ja hintojen putoaminen. Samaan fyysiseen piiriin integroidaan tulevaisuudessa yhä useammin fm-, bluetooth-, wifi- ja gps-radiot.
Integroinnin ansiosta valmistajan on taloudellisesti kannattavaa sisällyttää päätelaitteeseen tuki kaikille sirulta löytyville tekniikoille. Ilmiö kasvattaa bluetoothin suosiota edullisissa peruspuhelimissa.
Bluetoothin ensimmäisen version kehittely alkoi virallisesti vuonna 1998. Aluksi suosio oli heikkoa, mutta viime vuosina kasvu on ollut ripeää.








