Muusikoiden leipä kapenee

Nettimyynti kasvaa, koko potti pienenee
Muusikoiden leipä kapenee

Musiikkiteollisuuden ja sitä kautta muusikoiden tienestit hupenevat kovaa vauhtia, ennustavat Gartnerin analyytikot. Nettimusiikin tuotot kyllä kasvavat alati, mutta eivät lainkaan samaa vauhtia kuin fyysisten musiikkitallenteiden myynti hupenee.

Eri muodoissa rahaa vastaan tarjottavan musiikin markkinoiden ennustetaan kasvavan tämän vuoden 5,9 miljardista dollarista 7,7 miljardiin vuonna 2015. Samassa ajassa cd- ja lp-levyjen myynti romahtaa 15 miljardista 10 miljardiin. Kokonaismyynti laskee siis 21 miljardista alle 18 miljardiin dollariin.

Miljardi dollaria on noin 730 miljoonaa euroa.

Kiinnostus musiikkia kohtaan ei silti vähene vaan päinvastoin kasvaa. ”Kun ihmiset kaikkialla maailmassa saavat käsiinsä yhä enemmän nettikelpoisia laitteita, musiikin ja muun viihteen kysyntä kasvaa. Levy-yhtiöt, kustantajat ja artistit kehittävät uusia toimintamalleja vastaamaan muuttuneeseen tilanteeseen”, Gartnerin tutkimusjohtaja Mike McGuire sanoo.

Hän toteaa, että musiikkiteollisuus on ollut ensimmäinen ala, joka on saanut ratkaistavakseen kaksi uutta haastetta: internetin ja teknologiatietoiset asiakkaat. Se selvisi jotenkin vuosituhannen ensimmäisestä vuosikymmenestä, mutta tilanne muuttuu kaiken aikaa.

McGuire uskoo, että kuluttajien enemmistö on yhä valmis maksamaan kuuntelemastaan musiikista, mutta uudenlaista ajattelua ja uusia malleja tarvitaan.

Gartner ennustaakin, että nettimusiikin saralla voimakkaimmin kasvavat erilaiset tilauspohjaiset musiikkipalvelut, kuten Spotify. Näihin käytetään tänä vuonna 532 miljoonaa dollaria, mutta vuonna 2015 jo 2200 miljoonaa. Ostettavien musiikkilatausten potti pysyy yhä selvästi tätä suurempana, mutta kasvaa vain 3,6 miljardista 4 miljardiin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös