Myöhästynyt Linux-päivitys säästää akkua

Myöhästynyt Linux-päivitys säästää akkua

Linuxin ydin eli kernel on viimein päivittynyt versioon 3.2, jonka on todettu sisältävän huomattavan paljon parannuksia. Niiden ansiosta on luvassa esimerkiksi vauhtia langattomaan nettiselailuun ja parempaa akkukestoa kannettavien käyttäjille.

Extremetech-sivuston mukaan 3.2-ytimen piti ilmestyä jo aikapäiviä sitten, mutta ytimen kehittäjien kernel.org-palvelimen murto viivästytti kehitystyötä ja julkaisua.

Kannettavien akun pitäisi kestää uudella ytimellä entistä pidempään, koska siinä on entistä paremmat ajurit, jotka antavat Intelin virransäästöominaisuuksien tehdä työnsä paremmin.

Uusin ajurein on parannettu myös langattomia yhteyksiä – nettiselailun ja tiedostonsiirtojen pitäisi nopeutua, kun pullonkauloista selvitään sujuvammin. Pullonkaulojen kimppuun on käyty myös datan kirjoittamisessa hitaille levyille.

Lisää nopeuden paranemista on saatu aikaan tietostojärjestelmää viilaamalla. EXT4-tiedostojärjestelmän muutoksilla on nopeuden lisäksi tavoiteltu luotettavuutta ja helpompaa hallittavuutta.

Tarkemmin Linux 3.2:n muutoksiin voi tutustua esimerkiksi Kernelnewbies-sivustolla.

Vaikka ytimen voi viritellä itsekin käyttöön, helpompaa on odotella, että omasta Linux-jakelusta ilmestyy uusi 3.2:n päälle rakennettu versio. Esimerkiksi Ubuntusta tällainen on huhtikuussa ilmestyvä 12.04. Sen beetaversio on jo jaossa, ja siinä on käytössä uusi kernel.

Tagit: kernel, Linux, ydin
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös