Myspace pinkoo Spotifyn jäljille
Musiikin myyminen suoratoistopalveluna on todettu niin hyväksi bisnesmalliksi, että kaikki kynnelle kykenevät yrittävät mukaan maistelemaan menestyksen hedelmiä. Spotify on palveluista kenties tunnetuin Suomessa. Britanniassa kisaan on hypännyt mukaan tuoreimpana yrittäjänä yhteisöpalvelu Myspace.
Myspacen palvelun avaamisesta on kertonut muun muassa Telegraph.
Spotifysta Myspace Music eroaa muutamalla merkittävällä tavalla. Musiikin kuunteluun riittää selain, erillistä pääteohjelmaa ei tarvita. Rahalla ei ole mahdollista saada parempaa palvelua, kaikki musiikki on mainosrahoitteista, mutta ilmaista. Myspacessa mainokset vain näytetään, niitä ei toitoteta ilmoille kappaleiden välissä, kuten Spotify tekee. Myspace tarjoaa myös videoita.
Myspace Musicin osaomistajiksi ovat hankkiutuneet kaikki neljä suurta musiikinjulkaisijaa: EMI, Sony BMG, Universal Music Group ja Warner Music Group. Tämä taannee sen, että soittokorvauksista ei ole odotettavissa suurempia riitoja. Samat yhtiöt omistavat myös kelpo siivun Spotifysta.
Myspace on toiminut monen maineeseen nousseen tai sinne pyrkivän artistin näyteikkunana. Useat tunnetutkin artistit tarjoilevat yhä muutaman kappaleen verran maistiaisia Myspace-sivullaan.
USA:ssa Myspace Music on toiminut jo toista vuotta ja menestymisen mahdollisuuksia Euroopassa testataan ensin Brittein saarilla. Saman strategian on valinnut Napster, joka avasi suoratoistopalvelunsa briteille pari kuukautta sitten.








