Mystinen sotku: Kiinan nettisensuuri hetkeksi länsimaihin
Internetissä on esiintynyt erikoinen virhe, jonka syyt ovat mystisiä. Länsimaiset käyttäjät alkoivat jostain syystä saada verkko-osoitteensa Kiinasta. Näin Kiinan nettisensuuri levisi hetkeksi muuallekin maailmaan. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tällainen sotku on verkkoteknikoiden pahimpia uhkakuvia.
Tapauksen syyt ovat edelleen hämärän peitossa, mutta tapahtumien etenemisestä on summittaista tietoa. Verkkoasiantuntijat kertovat niistä nettipalstoilla ja tiedotusvälineissä.
Internetin toiminta perustuu dns-nimijärjestelmään, joka tulkkaa kirjoitetut nettiosoitteet numeerisiksi ip-osoitteiksi. Dns-nimipalvelimet hakevat näitä tietoja muilta samanlaisilta palvelimilta, ja viime kädessä internetin runkopalvelimilta.
Nettiosoitteet haettiin Kiinasta
Jostain syystä jotkin operaattorit ainakin Yhdysvalloissa ja Chilessä alkoivat hakea tietoja Kiinan dns-palvelimilta. Niitä käytetään myös nettisensuurin tarpeisiin.
Lopputulos oli se, että Kiinan sensuuri esti esimerkiksi Youtuben, Facebookin, Twitterin ja kymmenien muiden sivustojen toimintaa Yhdysvaltoja myöten. Ongelmia koettiin tämän viikon keskivaiheilla.
Tapaus herätti heti arveluja tahallisesta sabotaasista. Asiantuntijat näyttävät kuitenkin kallistuvan sille kannalle, että kyseessä oli jonkinlainen tahaton virhe. Kyse saattaa olla esimerkiksi reititystekniikoiden ongelmasta.
Tapaus muistuttaa siitä, miten herkkää internetin perustoiminta on. Pienetkin virheet voivat vaikuttaa laajoihin käyttäjämassoihin.








