Nokian Vanjoki: N97:n ohjelmiston ongelmat korjataan

Uusi firmware-päivitys on testattu ja tuloillaan
N97:n ongelmat iso pettymys Nokialle

Nokian Symbian-älypuhelinten lippulaiva, S60 5th Edition -alustan Nokia N97 on saanut paljon kritiikkiä osakseen ohjelmisto-ongelmien takia, joita korjataan yhä, vaikka laite tuli myyntiin jo viime kesänä.

”N97 on ollut meille valtava pettymys kuluttajien saaman laadun suhteen, emmekä odottaneet tällaista. Tällaista tapahtuu silloin tällöin isossa yrityksessä, että tarkasta laadunvalvonnasta huolimatta jotakin jää huomaamatta”, sanoi Nokian Markkinat-yksikön johtaja Anssi Vanjoki verkkojulkaisu All About Symbianin haastattelussa.

Nokia N97:n ohjelmiston ongelmien korjaaminen johti Vanjoen mukaan kierteeseen, jossa korjattiin yhtä asiaa, huomattiin toisen menevän rikki ja niin edelleen.

N97-160

N97:ssä on arvosteltu voimakkaasti muun muassa muistinhallintaa, minkä takia esimerkiksi karttaohjelmaa, sähköpostia ja web-selainta ei ole usein voinut käyttää yhtäaikaisesti. Karttaohjelmalla taas on ollut vaikea saada gps-sijaintia luotettavasti. Myös käyttöliittymän hitauteen ja kosketusohjauksen tuntumaan on toivottu parannusta.

Nokia N97:n käyttäjille on kuitenkin myös hyviä uutisia. Vanjoki sanoi, että aivan uusi firmware-ohjelmistopäivitys on tuloillaan, ja sitä on testattu norjalaisilla asiakkailla arkikäytössä. Ohjelmiston pitäisi sen myötä viimein toimia mallikkaasti. Päivityksen saa Nokian päivitysohjelman ja suoraan puhelimeen verkkoyhteyden yli fota-päivityksenä (firmware over the air).

N97 on jo aiemmin saanut kolme firmware-päivitystä, jotka ovat korjanneet suuren osan ongelmista. Uusin iso 2.0-versio toi myös kokonaan uusia ominaisuuksia.

”Viimein voin jättää unettomat yöt taakseni”, sanoi Vanjoki tunteikkaassa haastattelussa. ”Olemme oppineet paljon, ja kun Symbian^3 tulee ulos, se on täydellinen.”

Vanjoki huomautti myös, että laitteiden myyntimäärissä ja kassavirrassa laskettuna Nokia N97 on kuitenkin ollut menestystuote.

Analyysiyhtiö Canalys arvioi, että Nokia myi viime vuonna reilut 22 miljoonaa kosketusnäytöllistä älypuhelinta. Sitä parempaan ylsi vain Apple, joka myi reilut 25 miljoonaa Iphonea.

Tagit: N97, Nokia, Nseries, Vanjoki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös