Naapurin suojaamatonta wlania saa nyt käyttää laillisesti
Koteihin ja toimistoihin myytävissä tukiasemissa salaus kytketään päälle helposti web-pohjaisen hallintaliittymän kautta. Yhä useammin laite toimitetaan jo oletusarvoisesti salaus päällä.
Suomessa on aiemmin tuomittu muutamia kertoja sakkoja vieraan langattoman lähiverkon (wlan) luvattomasta käytöstä. Tiistaista 15.3.2011 alkaen astu voimaan rikoslain muutos, jonka mukaan toisen langattoman lähiverkon käyttäminen ei ole laitonta, jos verkkoa ei ole suojattu mitenkään. Näin vastuuta siirretään enemmän verkon omistajan suuntaan.
Lyhyt, jo Finlexissä julkaistu lakiteksti sanoo, että luvattomana käyttönä ei pidetä suojaamattoman langattoman tietoverkkoyhteyden kautta muodostetun internetyhteyden käyttämistä.
Lakimuutosta on perusteltu sillä, että suojaamattoman verkon luvatonta käyttöä on liki mahdotonta valvoa. Langattomat päätelaitteet voivat myös käyttäjän huomaamatta siirtyä langattomasta verkosta toiseen.
Laista antoivat lausuntonsa oikeus- ja liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi muun muassa Valtakunnansyyttäjänvirasto, keskusrikospoliisi, FiCom ry, Suomen Asianajajaliitto sekä Kuluttajavirasto ja Viestintävirasto.
Ennen wlan-tukiasemat olivat tyypillisesti oletusarvoisesti ilman suojausta myyntipaketissa, mutta nykyisin suojaus on usein oletuksena päällä. Jo perustason wep-suojaus estää ketään joutumasta vahingossa toisen langattomaan verkkoon. Tahallisia tietomurtoja vastaan voi parantaa suojaa käyttämällä tehokkaampaa wpa- tai wpa2-salausta.
Tietoturva-asiantuntijat ovat huomauttaneet, että vaikka oman nettiyhteyden haluaisikin jakaa naapureiden kanssa, voi jaetusta yhteydestä seurata vaikeuksia, jos verkon lainaaja käyttää yhteyttä esimerkiksi roskapostin levittämiseen, tietoliikenteen häirintään tai jopa tietomurtoihin. Näin on muutamissa julkisuuteen tulleissa tapauksissa käynyt Suomessakin.
Yhdysvalloissa laajakaistaoperaattorit ovat jo asettaneet tiedonsiirtorajoituksia kiinteillekin laajakaistayhteyksille, mutta Suomessa tällaisia ei ole vielä tiettävästi otettu käyttöön.
Rikoslain 28 luvun 7 §:n muutos annettiin eduskunnan käsiteltäväksi joulukuussa, hyväksyttiin helmikuussa. Tasavallan presidentti hyväksyi lain 4. maaliskuuta. Vuonna 2007 aloittanut eduskunta päättää työnsä tiistaina 15. maaliskuuta.








