Naapurin wlan-verkkoa saa pian lainata ilman rangaistusta

Oikeusministeriö aloittaa lainmuutoksen valmistelun
Naapurin wlanin lainaamisesta ei pian enää sakkoa

Vaikkapa naapurin tai yrityksen suojaamattoman langattoman lähiverkon (wlan) lainaaminen on nykylain mukaan luvatonta käyttöä, mistä voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään vuodeksi. Luvattomasta käytöstä on toistaiseksi vasta yksi lievä sakkotuomio. Oikeusministeriö haluaa muuttaa lakia niin, ettei luvaton käyttö olisi tällaisissa tapauksissa enää rangaistavaa.

Salon käräjäoikeus tuomitsi miehen naapurinsa salaamattoman wlan-verkon käyttämisestä sakkoihin huhtikuussa 2008. Tuomio pysyi hovioikeudessa vuotta myöhemmin. Tuomiosta ei valitettu korkeimpaan oikeuteen.

Oikeusministeriön asettama työryhmä keräsi lausunnot 15 taholta, joista suurin osa kannatti rangaistavuuden poistamista. Suojaamattoman verkon luvattoman käytön rangaistavuutta ei pidetty tärkeänä, koska verkon voi helposti suojata asettamalla päälle edes perustason salauksen.

Rangaistavuudessa on sen sijaan ongelmia, koska monet pitävät verkkonsa tarkoituksella auki, eikä tarkoituksella tai vahingossa avointa verkkoa voi aina erottaa. Toiseksi wlan-päätelaitteet saattavat itsestään hypätä toiseen avoimeen verkkoon, jolloin käyttäjä voisi syyllistyä rikokseen aivan tietämättään.

Toisaalta monet wlan-tukiasemien omistajat pitävät verkkojaan auki vahingossa, koska laitteissa ei yleensä ole oletuksena mitään salausta päällä. Jo perustason wep-salaus estää toisen verkkoon pääsemisen vahingossa.

Oikeusministeriö aloittaa lainvalmistelun suojaamattoman langattoman verkon luvattoman käytön rangaistavuuden poistamiseksi.

Työryhmä korosti, ettei lakia pidä sitoa juuri yhteen tekniikkaan, vaan se koskisi monenlaisia omistajan suojaamattomia langattomia verkkoja. Ministeriö uskoo valmistelun alkavan aikaisintaan syksyllä 2010.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös