Näin Marissa Mayer pelastaa Yahoota

Näin Marissa Mayer pelastaa Yahoota

Googlen Marissa Mayer tuli perinteikkään nettijätin ja nykyisen ongelmayhtiö Yahoon johtoon kolmisen viikkoa sitten. Jo muutamassa viikossa Mayer on tehnyt kiinnostavia muutoksia – esimerkiksi tehnyt ruoasta ilmaista. Wall Street Journal on saanut tietoja Mayerin Yahoolle antamasta uudesta suunnasta.

Suomalaisia sukujuuria omaava Marissa Mayer aloitti Yahoon pääjohtajana viime kuun lopulla (Googlen "puoliksi suomalainen" Marissa Mayer Yahoon johtoon). Mayer vastasi Googlella vuosien ajan esimerkiksi hakukoneen ja Gmail-sähköpostin kehityksestä.

Tämä kokemus näkyy heti Mayerin otteissa Yahoolla, kertoo Wall Street Journal -lehti. Mayerin ensimmäinen viesti Yahoon työntekijöille on ollut se, että tuotteet ovat kaikkein tärkeimpiä, kertovat lähteet yhtiön sisällä.

marissa_mayer_160lev

Yahoolla on monia vastaavia tuotteita kuin mitä Mayer kehitti Googlella. Yahoon hakukone ja sähköpostipalvelu olivat pitkään suosittuja varsinkin Yhdysvalloissa. Niiden käyttö on kuitenkin vähentynyt.

Huomio käyttäjiin, ei mainostajiin

”Haluan teidän ajattelevan käyttäjiämme”, Mayer on painottanut toistuvasti kehittäjille, kertovat WSJ:n lähteet.

Ero Yahoon aiempaan johtoon on heidän mukaansa merkittävä. Aiemmin huomio on kiinnitetty mainostajiin ja muihin liiketoiminnan näkökohtiin.

Mayer on myös poistanut Yahoon osaketunnuksen yhtiön sisäisiltä nettisivuilta. Tarkoitus on ilmeisesti viestittää, että työntekijöiden tehtävä on rakentaa hyviä palveluja eikä miettiä yhtiön talouslukuja.

Mayer yrittää WSJ:n mukaan myös laajentaa Yahoota alueille, joissa on netin tulevaisuus. Näitä ovat esimerkiksi sosiaaliset palvelut, mobiililaitteet ja paikkatietopalvelut, jotka antavat tietoa käyttäjän ympäristöstä. Yahoo voi kehittää tällaisia palveluja itse tai ostaa niitä kehittäviä yrityksiä.

Ilmainen ruoka Yahoon pääkonttorin ravintolassa on tuttu idea Mayerin entiseltä työnantajalta. Ilmainen gourmet-tasoinen ruoka kuului Googlen tapoihin yhtiön varhaisista ajoista saakka. Yahoolla muutoksen tavoite on esimerkiksi parantaa työntekijöiden työintoa.

Tagit: Google, Mayer, Yahoo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös