Naisiakin huijataan netissä lemmenlurituksin
Tietoturvayhtiö Pandan tutkimuslaboratorio on havainnut, että internetissä nostaa päätään aivan vääränlainen tasa-arvo. Miesten rahoja on kärkytty pitkään muun muassa venäläisillä tuontimorsiamilla. Nyt myös naisia houkutellaan raottamaan kukkaroitaan hunajaisin sanoin.
Miesten huijaaminen on helppoa. Heitetään täkyksi jonkun vähäpukeisen ”Tatjanan” kuva ja yritetään saada kontaktia syntymään. Kun uhri haistelee syöttiä, neito kertoo tulevansa mielellään ihan paikan päälle osoittamaan kiintymyksensä asteen – ei puutu kuin matkarahat. Jos mies rahat lähettää, äsken niin innokas naikkonen katoaa kuin tuhka tuuleen.
Naisia ei huijata rohkeilla ehdotuksilla ja houkuttelevilla kuvilla, tarvitaan totisempaa yritystä. Pandan mukaan naisia houkuttelevat miehet, jotka etsivät suhdetta tositarkoituksella, ovat hyvätuloisia, romanttisia, hauskoja, hyviä isiä, hyvin koulutettuja, kielitaitoisia, rakkautta etsiviä leskiä ja muuta mukavaa.
Huijauksen loppu etenee tuttuun tapaan: rahoitusta pitäisi hieman saada, sitten heti vilahtaisi romeo juliaansa tapaamaan.
”Emme tiedä, kuinka moni näihin lankeaa, mutta on myönnettävä viestien olevan hyvin laadittuja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että on erittäin epätodennäköistä, että joku rakastuu toiseen vain tämän nettiprofiilin nähtyään. Eli jos joku tällaista väittää, lähes poikkeuksetta kyse on huijauksesta”, PandaLabsin tutkimusjohtaja Luis Corrons varoittaa.








