Naisten käsilaukut kevenivät jyrkästi – syynä uusi tekniikka
Kuva: Louis Vuitton.
Brittiläinen tavarataloketju on tehnyt mielenkiintoisen huomion uuden tekniikan hyödyistä. Kauppaketjun tutkimus kertoo, että naisten käsilaukkujen sisältö on parissa vuodessa keventynyt jyrkästi. Melkein kolmen ja puolen kilon kuormasta on tultu alas noin puoleentoista kiloon. Syistä on yksi ylitse muiden.
Debenham-tavarataloketju kertoo uutistoimisto Reutersille, että asiaa tutkittiin kyselyllä, johon osallistui noin 7000 naista.
Pari vuotta sitten kyselyyn vastanneet naiset kantoivat keskimäärin mukanaan tavaraa 3,3 kilon edestä. Nyt lukema on laskenut noin 1,5 kilogrammaan. Kahdessa vuodessa käsilaukkujen paino on laskenut noin 57 prosenttia.
Älypuhelin pelastaa kannettavalta
Suurin muutos on se, että Iphonen ja Blackberryn tapaisten älypuhelimien vuoksi kannettavaa tietokonetta ei enää tarvitse pitää mukana, arvioi Debenham Reutersille. Lisäksi älylaitteet ovat vähentäneet tarvetta erilliselle musiikkisoittimelle.
Älylaitteet ovat myös vähentäneet erillisten kalenterien käyttöä. Ja kaikkien laitteiden koko on itsessäänkin pienentynyt.








