Navigaattoreiden myynti kiihtymässä huonon alkuvuoden jälkeen
Gps-navigaattorit käyvät edelleen hyvin kaupaksi Suomessa, vaikka taantuma näkyykin myyntiluvuissa. Tomtomin maajohtaja Jukka Tiitisen mukaan lasku on ollut pelättyä pienempi, ja heinäkuusta lähtien kauppa on käynyt viime vuoden tahtiin. Tomtom uskoo autonavigaattorien suosioon gps:llä varustettujen älypuhelimien yleistymisestä huolimatta.
Suomessa myytiin viime vuonna Tomtomin ja vähittäismyyntiä mittaavan Gfk-tutkimusyhtiön arvion mukaan 241 000 autonavigaattoria. Tänä vuonna päästäneen noin 218 000 laitteeseen.
Joulu kertoo suunnan
Loppuvuoden ja erityisesti joulun myynti näyttää Tiitisen mukaan ensi vuoden suunnan. "Joulu on ehdottomasti suurin sesonki, navigaattori on suosittu joululahja", hän korostaa.
Tiitinen uskoo Suomessa riittävän yhä kysyntää autonavigaattoreille. Navigaattori on jo joka neljännessä autossa. Se on selvästi yli Euroopan keskiarvon, mutta Tanskassa luku on lähes kaksinkertainen.
Navigaattoreita myydään myös usein jo vanhan mallin tilalle tai rinnalle. Tomtomin Pohjoismaiden ostokäyttäytymistutkimuksen mukaan toista navigaattoria ostavien määrä on noussut neljässä vuodessa vähän yli kymmenestä prosentista noin kolmannekseen. Vanha laite korvataan useimmiten uudella monipuolisemmalla mallilla.
Väriä navigaattoreihin
Tiitinen pitää Tomtomin valtteina kovassa kilpailussa Iq routes -reittiopasteita ja Map share -karttatietokantaa. Uusia käyttäjiä yhtiö houkuttelee myös väreillä. Ensiostajille suunnattu Tomtom Start on saatavana myös valkoisena ja se voidaan koristella matkapuhelimista tutuilla irrotettavilla värikuorilla.
Kovasta kilpailusta huolimatta Tomtom on onnistunut pitämään markkinajohtajuuden Euroopassa 45 prosentin osuudella. Tiitinen sanoo, että tästä voidaan päästä vielä ylöspäin. Kovimmat kilpailijat ovat Garmin, Navigon ja Mio.








