Netti-tv kelpaa joka kolmannelle

Netti-tv kelpaa joka kolmannelle Ylen Areena on suomalaisten mieleen.

Suomalaisia alkaa jo kiinnostaa tv-ohjelmien katseleminen netistä – mutta ei siitä sentään maksaa haluttaisi. Taloustutkimuksen tekemä Emedia 2010 -tutkimus kertoo, että lähes kolmannes suomalaisista katsoo televisio-ohjelmia netin kautta ainakin silloin tällöin.

Edellisen kerran asiaa selvitettiin kaksi vuotta sitten. Tuolloin netti-tv:n katsojiksi ilmoittautuneita oli noin 20 prosenttia.

”Ylen Areena näyttäisi olevan palveluista suosituin. Sitä katsotaan enemmän kuin kaupallisten kanavien nettitarjontaa. Maksulliset netti-tv-kanavat eivät näy vastauksissa juuri ollenkaan”, tutkimusassistentti Johanna Teräväinen Taloustutkimuksesta kertoo.

Suosittu ja kiistelty Tvkaista ei ole ollut mukana tutkimuksessa.

Nuoret ovat odotetusti ottaneet netin tv-tarjonnan innokkaimmin vastaan. Alle 25-vuotiaista lähes joka toinen käyttää nettiä katseluun. Suosituinta materiaalia on urheilu sekä sarjat ja uutiset.

Minikannettavien ja mobiilien datayhteyksien kasvanut suosio ei ole vielä juuri heijastunut katselutottumuksiin: vaikka kone kulkee helposti mukana, tv:tä katsotaan kotona.

Tutkimuksessa haastateltiin helmikuussa 2010 väestöä edustavalla otannalla 1000 15–79-vuotiasta suomalaista puhelimitse ja 2500 yli 14-vuotiasta suomalaista Taloustutkimuksen Internet-paneelissa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös