Nettiaddiktit livistivät joukolla kiinalaisleirillä
Kiinan omalaatuinen internetkulttuuri tuottaa jatkuvasti erikoisia uutisia. Nyt uutistoimisto AFP raportoi, että joukko nuoria on järjestänyt elokuvatyylisen joukkopaon armeijahenkiseltä vieroitusleiriltä. Pakoretken loppu oli tosin nolo.
Lukemattomat kiinalaisnuoret uppoutuvat nettikäyttöön siinä määrin, että vanhemmat lähettävät heitä nettiriippuvaisten vieroitushoitoon. Usein kyseessä ovat armeijatyyliset leirit.
Karkumatkan nolo loppu
AFP kertoo, että 14 nuorta nousi kapinaan eräällä näistä leireistä Jiangsun provinssissa. 15–22-vuotiaat nuoret sitoivat ohjaajansa sänkyyn, jolloin he pääsivät pakenemaan.
Pakomatkan loppu oli lyhyt. Nuoret hyppäsivät taksiin ja lähtivät pakoon. Kellään ei kuitenkaan ollut rahaa maksaa matkaa, joten kuljettaja pyysi apua poliisilta. Poliisi otti nuoret kiinni ja heidän vanhempansa hakivat heidät pois. AFP:n mukaan karkulaisista 13 lähetettiin takaisin vieroitusleirille.
Joissakin vieroitusleireissä otteet ovat karanneet väkivaltaisiksi. Viime kesänä 15-vuotias poika pahoinpideltiin kuoliaaksi eräällä leirillä. AFP:n mukaan kaksi kyseisen leirin ohjaajaa tuomittiin viime kuussa jopa kymmenen vuoden vankeustuomioihin.








