Nettihuijari tähtäävät nyt tarkemmin

Nettihuijari tähtäävät nyt tarkemmin Suurin osa huijausyrityksistä tehdään edelleen erilaisten rahalaitosten nimissä, mutta kirjo laajenee jatkuvasti. (kaavio: APWG)

Phishing-kyltin alle sijoitettavat erilaiset huijausviritykset ovat vähentyneet. Se ei kuitenkaan tarkoita, että rikolliset olisivat hellittäneet otettaan, päinvastoin. Kotiläksyt on tehty entistä tarkemmin ja massahuijausten sijasta isketään entistä enemmän sinne, missä hyödyt ja toisaalta vahingot ovat suurimmat.

Tilannetta on jo vuosikausia seurannut APWG (Antiphishing Workgroup), jossa jäseninä on muun muassa tietoturvafirmoja ja lainvalvojia.

APWG:n tuoreen raportin mukaan huijausyritykset vähenivät selkeästi viime vuoden loppua kohden, mutta muuttuivat samalla vaarallisemmiksi.

”Lisääntymässä näyttävät olevan hyökkäykset, jotka on suunnattu tärkeitä ihmisiä vastaan organisaatioissa. Niillä yritetään päästä käsiksi esimerkiksi yritysten maksujärjestelmiin tai suojattuihin verkkoihin”, järjestön puheenjohtaja Dave Jevans kertoo.

Tällaiset tarkasti kohdennetut hyökkäykset eivät näy koko huijausmassassa. Eniten erilaisia huijausyrityksiä rekisteröitiin viime vuonna elokuussa, yli 40 000. Joulukuussa määrä painui jo alle 30 000:n.

Ei parane vaan pahenee

Tästä näennäisestä tilanteen paranemisesta huolimatta se itse asiassa on pahentunut. Osittain se näkyy tarkasti tähdättyjen yritysten lisääntymisenä, osittain siinä, että yhä useammat yritykset ja tuotemerkit kelpaavat rikollisten keppihevosiksi.

Rikolliset yrittävät toimia tunnettujen nimien suojassa lähettäen esimerkiksi huijausviestejä, jotka näyttävät tulevan luotettavaksi uskotulta taholta. Aluksi käytettiin vain tunnetuimpia ja suurimpia pankkeja, mutta valikoima kasvaa jatkuvasti. APWG varoittaakin, että nyt oikeastaan minkä tahansa tahon nimissä lähetetty viesti voi olla huijausta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös