Nettikeskusteluiden ylläpitäjille kaavaillaan rangaistuksia laittomuuksista
Blogien, Facebookin ja muiden web-yhteisöjen sekä keskustelupalstojen ylläpitäjät voivat lähitulevaisuudessa joutua rikosvastuuseen kirjoittajien laittomista viesteistä, jos oikeusministeriön kaavailema lakimuutos toteutuu. Suunnitelma on kuitenkin vasta varhaisessa vaiheessa, ja sitä epäilevät muun muassa oikeuskansleri sekä liikenne- ja viestintäministeriö (LVM).
Oikeusministeriön muistiosta kertoo Helsingin Sanomat perjantaina.
Helsingin Sanomien mukaan oikeusministeriössä harkitaan, pitäisikö nettifoorumeiden ylläpitäjille säätää velvollisuus valvoa ja poistaa lainvastaisia rasistisia viestejä.
Valvonnan laiminlyöminen ja kirjoituksen poistamatta jättäminen johtaisi rangaistukseen ylläpitäjälle.
Jo nykyisin Suomen lait koskevat internetkeskusteluita, eli asiattomista kirjoituksista voi joutua vastuuseen. Vastuu koskee myös lehtien verkkojulkaisuja. Uutta on se, että rikosoikeudellista vastuuta laajennettaisiin tavallisten blogien ja keskustelupalstojen ylläpitäjiin.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka sanoi lehdelle epäilevänsä, että tällaisen lainsäädännön haitat olisivat isommat kuin hyödyt.
Oikeusministeriön suunnitelmaa vastustavat myös mediayhtiöitä edustava Viestinnän keskusliitto ja Journalistiliitto. Toimittajien ammattiliitto epäilee, että pienet lehdet joutuisivat karsimaan keskustelunsa pois kokonaan.
Liikenne- ja viestintäministeriössä katsotaan, että keskustelupalstan tai Facebook-yhteisön valvojan on hyvin vaikea erottaa laittomat ja lailliset keskustelut. LVM:n mielestä laillisuuden arviointi pitää jättää poliisille ja tuomioistuimille.
HS:n mukaan oikeusministeriö päättää vasta syksyllä, onko lakihanketta syytä käynnistää. Sitä kannattavat keskusrikospoliisi, vähemmistövaltuutettu ja valtakunnansyyttäjänvirasto.








