Nettiradioista päästiin sopuun 10 vuoden kiistelyn jälkeen

Kaupallisten fm-radiokanavien nettilähetyksille sopimus
Nettiradioista päästiin sopuun 10 vuoden kiistelyn jälkeen

Perinteisten radiokanavien rinnalle on yritetty perustaa nettiradioita 1990-luvun puolivälistä alkaen, mutta sopua tekijänoikeusmaksuista ei ole tahtonut löytyä. Nyt tekijänoikeusjärjestöt ovat kaupalliset radiokanavat ovat päässeet yhteisymmärrykseen vuosituhannen vaihteessa alkaneen kädenväännön jälkeen.

Kaupallisten radiokanavien nettilähetyksistä ei ole ollut kunnollista sopimusta sen 15 vuoden ajan, kun niitä on kokeiltu internetissä. Monen lähetykset menivät 2000-luvun alussa kiinni.

Vuonna 2007 monet kaupalliset kanavat aloittivat taas lähetyksiään, kun puitesopimus saatiin kasaan Teoston kanssa. Sopimusta Gramexin kanssa ollut, mutta kanavat ottivat ennakkoon riskiä.

Neuvottelut Gramexin kanssa edistyivät, kun viime vuonna saatiin kasaan uusi fm-radiokanavien perinteisen jakelun sopimus kahdeksan vuoden neuvotteluiden jälkeen.

Samalla kasattiin pohja neuvotella uusista lähtökohdista rinnakkaisista nettiradioista eli simulcast-oikeuksista webissä.

Radiokanavat aikovat panostaa nettiradioihin

Kaupallisia radiokanavia edustavan RadioMedian (ennen Suomen Radioiden Liitto) toimitusjohtaja Stefan Möller sanoo Tietokoneelle, että sopimus on kaikille osapuolille iloinen asia, koska nyt poistuu epävarmuus fm-radiokanavien nettiradioilta.

”Uskomme, että sopimus lisää radiokanavien panostuksia nettilähetyksiin. Aika monet jäsenradioista eivät ole lähettäneet netissä ohjelmiaan, kun ei ole ollut sopimusta.”

Kaupalliset radiokanavat maksavat puitesopimuksen mukaan nettilähetyksistään kiinteän lisämaksun.

Malli on RadioMedian mukaan sellainen, ettei samojen ihmisten lasketa kuuntelevan radiokanavia eri tekniikoilla samanaikaisesti, vaan jakelukanavat täydentävät toisiaan. Aiemmin tekijänoikeusjärjestöt laskivat, että nettiradiot ovat uutta liiketoimintaa ja kuuntelijat kokonaan uusia.

Kaupalliset radiokanavat maksavat korvauksia musiikista liikevaihtonsa perusteella, ja julkisen palvelun Yleisradio taas esittämänsä musiikin määrän pohjalta.

Jos kaupalliset nettiradiot kasvattavat yhtiöiden liikevaihtoa, myös oikeudenhaltijat hyötyvät, eli artistit saavat enemmän korvauksia.

Vuoden 2014 loppuun asti ulottuvan puitesopimuksen solmivat tekijänoikeusjärjestö Gramex kaupallisia fm-radiokanavia edustavan RadioMedian kanssa.

RadioMedia on neuvotellut jatkoa myös sopimukselleen Teoston kanssa. Näin sopimus on voimassa molempien kanssa ainakin vuoden 2011 loppuun asti.

Uusi web-sivusto auttaa löytämisessä

Sopimukset eivät koske Yleisradiota, joka on neuvotellut nettiradioidensa oikeudet erikseen, eivätkä pelkästään netissä toimivia nettiradiokanavia.

Stefan Möller toivoo, että kuluttajat löytävät kotimaiset radiokanavat netissä. Tähän asti moni kuluttaja on kuunnellut niiden sijaan ulkomaisia kanavia.

RadioMedia lanseeraa syksyllä uuden kuluttajasivuston www.radio.fi, jossa kootaan yhteen radiokanavien alueelliset ja valtakunnalliset fm-radiotaajuudet sekä nettiradioiden osoitteet. Sivusto on jo avoinna testivaiheen julkaisuna.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös