Nettirikollisten markkinapaikan pitäjä vankilaan
Varastettujen luottokorttitietojen ja muiden vastaavien hyödyntäminen on järjestelmällistä, joskin laitonta liiketoimintaa. Yksi merkittävistä viime vuosina viranomaisten käsiin joutuneista hämäristä kauppapaikoista oli Darkmarket, jonka perustaja on nyt tuomittu lähes viideksi vuodeksi vankeuteen.
33-vuotiaan rikollisen tuomiosta kertoo BBC. Darkmarketin toiminnan aiheuttamat rahalliset vahingot on arvioitu kymmeniksi miljooniksi euroiksi.
Nettirikolliset saattoivat verkossa käydä keskenään kauppaa varastetuilla luottokorttitiedoilla ja pankkitunnuksilla.
Palvelun perustajan rikosnimikkeeksi tuli petos, joka toi lähes neljän vuoden tuomion. Tämän päälle mitattiin vielä 10 kuukautta lainapetoksista. Samassa oikeudessa lätkäistiin kahden vuoden linnareissu Darkmarketin ahkeralle käyttäjälle, joka myi sen kautta väärentämiään luottokortteja.
Viranomaiset käräyttivät pari vuotta sitten kymmeniä Darkmarketin käyttäjiä samalla kun palvelu suljettiin. USA:n liittovaltion poliisi FBI oli onnistunut soluttamaan agenttinsa mukaan toimintaan, ja tämän ansiosta rikolliset saatiin kiinni.
Tuomittu 33-vuotias oli yrittänyt vältellä lain kouraa toden teolla. Hän pyöritti palveluaan nettikahviloista ja piti tietopankkinsa mukanaan muistitikuille tallennettuna. Mies omisti myös kolme taloa, mutta ei asunut yhdessäkään niistä, vaan majaili tuttaviensa nurkissa.








