Nettivideot hämmästyttävän pirstaloituneet
Nettipalveluissa on totuttu siihen, että muutama suuri palvelu vie usein valtaosan käyttäjistä. Näin ei ole nettivideoissa – päinvastoin. Youtube on ainoa mahtipalvelu, mutta senkin osuus on noin 38 prosenttia. Kaikki muut tunnetutkin palvelut mahtuvat lähinnä pyöristysmarginaalin kokoluokkaan.
Tutkimusyhtiö Comscore on julkaissut nettivideoiden katselu- ja mainostulojen lukuja Yhdysvalloista. Maassa katsottiin lokakuussa melkein 28 miljardia nettivideota. Katsojia oli yli 167 miljoonaa.
Youtube – ja lukemattomia pikkupalveluja
Googlen videosivustot olivat odotetusti suosituimpia 37,7 prosentin osuudella. Videoita katsottiin lokakuussa yli kymmenen miljardia videota.
Luku sisältää kaikki Googlen videopalvelut, kuten video.google.com. Comscoren mukaan katselusta 99 prosenttia eli kuitenkin Youtube-käyttöä.
Yllättävää on muiden palvelujen suosio – tai paremminkin sen puute. Toiseksi sijoittui tv-yhtiöiden Hulu-palvelu. Sen osuus oli vaivaiset 3,1 prosenttia, eli noin 800 000 videota.
Microsoftin palvelujen osuus oli 1,6 prosenttia, eli videoita katseltiin noin 450 000 kertaa.
Yli prosentin osuuteen pääsivät vain Fox, Viacom, Yahoo! ja Turner Network (esimerkiksi CNN). Kaikkien muiden palvelujen osuus oli alle prosentin.








