Nimetön paljastus: Googlea iskettiin arkaan paikkaan

Kertakirjautumisjärjestelmä joutui kohteeksi
Nimetön paljastus: Googlea iskettiin arkaan paikkaan

Googlea vastaan joulukuussa tehty hyökkäys oli niin kova pala, että yhtiö ryhtyi toimiin, jotka lopulta ajoivat sen käytännössä pihalle valtavilta Kiinan markkinoilta. New York Times kertoo nyt nimettömiin lähteisiin perustuvassa uutisessa, kuinka suuresta pommista todellisuudessa oli kyse.

Googlen käytössä on ollut jo muutamia vuosia Gaia-niminen kertakirjautumisjärjestelmä, josta ei ole julkisuudessa puhuttu käytännössä koskaan. Sitä käyttää Googlen oma väki, joka voi sen avulla yhdellä kirjautumisella hallita lukuisia eri palveluita. Joulukuussa yhtiöön iskeneet tahot pääsivät kiinni juuri Gaiaan kahden päivän ajaksi.

NYT:n uutisen lähteenä on ollut nimettömänä pysyttelevä henkilö, joka on perillä sisäisistä selvityksistä, joita Googlella on tehty tietomurron selvittämiseksi. Heti tuoreeltaan yhtiön verkkojen turvaominaisuuksiin tehtiin suuria muutoksia.

Tiettävästi Google käyttää Gaiaa edelleen, mutta on nimennyt sen uudelleen Single Sign-Oniksi. Gmailin salasanarekisteriin on lisätty uusi salausmenetelmä ja Googlen henkilökunnan työasemien ja yhtiön palvelujen välisten yhteyksien turvaa on kohennettu.

Vaikka näyttääkin siltä, että esimerkiksi Gmailin käyttäjien salasanoja ei hyökkäyksessä viety, vaara ei ole ohi. Järjestelmiin on saatettu piilottaa huomaamattomia takaovia tai hyökkääjät ovat voineet etsiä ja löytää haavoittuvuuksia myöhempää käyttöä varten.

Turmiollinen Messenger

Operaatio Auroraksi ristitty hyökkäys sai Googlen osalta alkunsa Microsoftin Messenger-ohjelman käytöstä, kertoo NYT:n nimetön lähde. Googlen kiinalainen työntekijä sai Messengerin kautta linkin, joka vei ansoitetulle nettisivulle.

Sivulle piilotetun haittakoodin avulla hyökkääjät saivat pääsyn aluksi onnettoman mesettäjän koneelle ja sen kautta yhtiön pääkonttorissa Kaliforniassa työskentelevien tärkeiden ohjelmistokehittäjien koneisiin.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi Google reagoi tapahtuneeseen niin voimakkaasti ja miksi se ei ole tarkemmin kertonut, mitä siltä hyökkäyksessä vietiin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös