Nintendolta sovelluskauppa uutuuskonsolille

Nintendolta sovelluskauppa uutuuskonsolille

Nintendo on avaamassa huhujen mukaan täysiverisen sovelluskaupan kevään aikana markkinoille tulevalle uutuuskonsoli Wii U:lle. Pelien lisäksi kaupassa on tarkoitus myydä myös erilaisia sovelluksia konsolilla pyöritettäväksi pelkän pelimyynnin lisäksi.

Nintendolla on jo tällä hetkellä sovelluskaupat, jotka palvelevat sen olemassa olevia konsoleita, eli Wiitä ja DSi:tä Tällä hetkellä tarjonta koostuu peleistä ja hyvin yksinkertaisista sovelluksista kuten yhtiön pelien teemojen mukaisista laskimista käsikonsoli DSi:lle.

Wii U:n erikoisuutena on sen tablettimainen ohjain, jolle sovelluskaupassa tulee myös olemaan tarjontaa. Näin konsolin omistajat voivat ladata erillisiä ohjelmia sekä konsolilla, että pelkästään ohjaimella käytettäväksi. The Daily -verkkolehden lähteiden mukaan luvassa lienee ainakin sähköpostiin, selailuun ja sosiaaliseen mediaan liittyviä sovelluksia.

Itse konsoli julkistettiin jo viime heinäkuussa pidettyjen E3-messujen yhteydessä. Sen on huhuttu olevan huomattavasti nykykonsoleita tehokkaampi. Wii U on myös Nintendon ensimmäinen konsoli, joka tukee teräväpiirtoista 1080p-tarkkuutta.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös