Nokia: Booklet-minikone kiinnostaakin yrityksiä

Suuri yrityskysyntä on yllättänyt Nokian
Nokia: Booklet-minikone kiinnostaakin yrityksiä

Nokian johtaja kertoo uutistoimisto Reutersille, että Booklet 3G -minikoneen kysyntä on yllättänyt Nokian. Kyseessä ei olekaan vain tavallisten kuluttajien laite.

Nokian yritysstrategiaa suunnitteleva johtaja Heikki Norta kertoi minikannettavasta seminaarissa, raportoi uutistoimisto Reuters.

"Kun julkistimme Booklet 3G:n luulimme, että se olisi etupäässä kuluttajalaite, mutta yritysten kiinnostus on ollut suurta ja yhä kasvavaa", kertoi Norta.

Vielä ei tiedetä, tuleeko minikannettavasta seuraava laite, jonka jopa sadat miljoonat käyttäjät ottaisivat omakseen, toteaa Norta. Hänen mukaansa on kuitenkin selvää, että minikannettavalle on selvä kysyntä.

Nokian Booklet 3G on tuntuvasti kalliimpi kuin edullisimmat minikoneet. Halvimmillaan laitteita myydään noin 300 euron hintalapulla. Booklet 3G:n hinta Suomessa liikkuu 800 euron tuntumassa. Minikone on tulossa myyntiin myös operaattoreiden kytkypakettien yhteydessä, jolloin Booklet 3G:n voi saada noin 40 euron kuukausimaksulla. Kone on saanut testeissä kiitosta laadustaan.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Booklet, Nokia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös