Nokian Savander vihjaa uusista minikannettavista – tabletia ei suunnitelmissa

Engadgetin haastattelussa
 Nokia-johtaja vihjaa uusista minikannettavista Niklas Savander on toiminut Nokiassa eri johtotehtävissä.

Nokia aikoo jatkaa minikannettavien eli netbookien myymistä, vaikka ensimmäisestä tuotteesta Booklet 3G:stä ei tullutkaan vielä hittituote. Nokian markkinoinnista ja myynnistä vastaava johtaja Niklas Savander vakuutti tekniikkablogi Engadgetin haastattelussa myös, että odotettu Symbian 3 -puhelin Nokia N8 tulee vielä kolmannen neljänneksen aikana, ja ensimmäinen MeeGo-laite julkistetaan tänä vuonna.

Niklas Savanderiin haastattelu on luettavissa Engadgetissä. Savander kuuluu Nokian ylimpään johtoon.

Savander myöntää haastattelussa, että Nokia Booklet 3G oli “luultavasti liian kallis”, mutta “olemme tässä tuotekategoriassa mukana”.

Sen enmpää Savander ei paljasta tulevista netbook-julkistuksista. Hän sanoo, että Booklet 3G -koneella Nokia halusi selvittää, miten pc-koneiden valmistaminen ja myyminen eroaa matkapuhelimista, ja siitä opittiin paljon. Erot ovat Savanderin mukaan isoja.

Savander: Nokia N8:sta tulee hitti

Nokia N8

Nokia N8 tulee Savanderin mukaan myyntiin ennen kolmannen neljänneksen loppua, mikä tarkoittaa viimeistään syyskuun loppua.

Älypuhelinrintamalla Nokia uskoo MeeGon ja Symbian 3:n yhteiseloon. Sovelluskehittäjien kannalta tärkeä on Qt-kehitysympäristö, jonka ansiosta ohjelmissa voidaan käyttää yhteistä koodia.

Savander sanoo, että Nokia N8 viedään myös Yhdysvaltoihin myyntiin, mutta yhteistyötä operaattorin kanssa hän ei vielä vahvistanut. Savander arvioi, että vuoden päästä tästä Nokialla on sekä Nokia N8 että MeeGo-laite Yhdysvaltojen markkinoilla.

Nokian tuotepäälliköiltä on Savanderin mukaan tullut viestiä, että tuotteita pitäisi jo alusta alkaen suunnitella Yhdysvaltain markkinoille sopiviksi ja luottaa siihen, että ne käyvät silloin kaupaksi muuallakin.

Hän kuitenkin korosti, että Nokia on tehnyt jo pohjatöitä Yhdysvalloissa, kuten yhteistyö Intelin kanssa MeeGossa, Microsoftin kanssa Office-ohjelmissa ja Yahoon kanssa viestipalveluissa.

Nokia N8:sta tulee paljon myyvä, suuren volyymin hittituote, Savander uskoo. “Emme hinnoittele N8:ia korkeimpaan yläpäähän, vaan ylempään keskihintaluokkaan”, hän muotoili. Ennakkotilauksissa Nokia N8:n hinnaksi on arvioitu 450–550 euroa.

Suomalaisen tukkurin Nokiaa läheltä seuraava asiantuntija arvioi Tietokone-lehdelle, että N8 tulisi Suomessa myyntiin syyskuun puolivälissä.

Nokian ensimmäinen MeeGo-laite vähintään siis julkistetaan tänä vuonna, mutta tarkemmin saatavuutta Savander ei täsmentänyt.

Android ei houkuttele Nokiaa, tabletia ei kehitteillä

Kysymykseen Androidista Savander vastasi, ettei Nokia ole vaihtamassa siihen missään nimessä. Savander korosti, ettei Nokia halua pelkäksi laitevalmistajaksi, vaan omilla ohjelmistoilla ja palveluilla on tärkeä osuus.

Apple iPadin kaltaisten tablet-koneiden markkinoille on niin kova tunku, ettei Nokia tällä hetkellä suunnittele sellaista. Savander sanoi, että tuoteryhmään pitäisi keksiä jotain sellaista, jolla erottautuu kilpailijoista.

Savander ei siis kokonaan tyrmännyt tablet-koneita, jollaisia Nokian on huhuttu kehittelevän. Sellaisesta ei hänen mukaansa vielä kuitenkaan ole päätöstä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös