Nokia kiusoittelee videolla
Ensi viikon Mobile World Congress -matkapuhelinmessuilla Nokialta odotellaan useampia tuotejulkistuksia. Odotusten mukaan luvassa pitäisi olla ainakin Windows Phonen uusinta Tango-versiota käyttäviä puhelimia.
Odottajia kiusatakseen Nokia julkaisi uuden mainosvideonsa, jossa näytetään erittäin tarkkaa kuvaa, jonka voidaan olettaa olevan jollakin Nokian uutuusmallilla kuvattua. My Nokia Blog arveli, että kyse voisi olla N8-mallin seuraajalla kuvattua materiaalia.
Muita odotettavissa olevia Nokia-malleja ovat älypuhelinmalliston edulliseen päähän suunnattu Lumia 610, jonka hinnaksi on arveltu niinkin alhaista hintaa kuin 120 euroa sekä tammikuussa järjestetyillä CES-messuilla esitellyn Lumia 900-mallin maailmanlaajuinen versio.
Nokia on onnistunut tähän asti julkistettujen Windows-puhelintensa avulla jo kasvattamaan esimerkiksi Britanniassa käyttöjärjestelmään luottavien puhelinten osuutta 2,2 prosenttiin viime vuoden 0,4 prosentista. Myös Itävallassa puhelin on otettu asiasta kirjoittaneen New York Timesin bloggaaja Brian X. Chenin mukaan innolla vastaan.








