Nokia lopettaa Ovi Files -palvelunsa
Monenlaisiin web-palveluihin laajentanut matkapuhelinyhtiö Nokia karsii palveluita, jotka ovat jääneet vähäiselle käytölle tai eivät näytä kehittyvän kannattaviksi. Nokia ilmoittaa torstaina asiakailleen lähettämässä tiedotteessaan lopettavansa Ovi-tiedostopalvelun, jonka avulla tiedostojaan on voinut jakaa matkapuhelinten ja tietokoneiden välillä.
Ovi-tiedostojaon avulla omia tiedostojaan on voinut jakaa myös kavereiden kanssa, vaikka nämä eivät käyttäisikään palvelua.
Nokia neuvoo nyt poistamaan Ovi Files Connector -ohjelman ennen 1. lokakuuta 2010, jolloin palvelu lakkaa toimimasta. Kiintolevyllä olevat tiedostot pysyvät pääkappaleena, joten niitä ei poisteta, vaikka ohjelma poistetaan.
Käyttäjät voivat ottaa tiedostonsa talteen, eikä palvelun lakkautuminen johda käyttäjien tietojen menettämiseen, Nokia vakuuttaa asiakaskirjeessään.
Nokia muistuttaa, että tiedostoja voi yhä jakaa kännyköiden ja pc:iden välillä Ovi Suite -ohjelmistolla Windowsille langattomasti bluetoothilla ja usb-kaapelilla. Nokia on lupaillut aiemmin Ovi Suite -ohjelmistoa myös Macille, mutta julkaisuaikataulusta ei ole tietoa.
Monia palveluita on lopetettu
Ovi Files on ollut saatavana Symbian-älypuhelinten lisäksi pc-koneille Mac OS X- ja Windows-käyttöjärjestelmille. Palvelu oli ensin maksullinen, esimerkiksi 10 gigatavua verkkotallennuksen tilaa maksoi 6,99 euroa kuukaudessa. Ovi Files muuttui kuitenkin maksuttomaksi heinäkuussa 2009.
Ovi Files perustui Nokian loppuvuodesta 2007 ostaman Avvenu-yhtiön tekniikkaan. Nokia ei silloin julkistanut yrityskaupan arvoa.
Aiemmin Nokia on lopettanut muun muassa WidSets-palvelunsa, Mosh-yhteisön ja Sports Tracker -sovelluksen kehityksen (joka tosin jatkuu uuden yrityksen käsissä). Monet näistä ovat olleet beetavaiheessa, eikä pitkää elinikää koskaan luvattukaan.








