Nokia pudotti reilusti arviotaan markkinaosuudestaan
Maailmassa myytiin viime vuonna 1,26 miljardia matkapuhelinta, eikä 1,14 miljardia kuten aiemmin katsottiin, arvioi Nokia Yhdysvaltain arvopaperiviranomaisille toimittamassaan 20-F-lomakkeessa. Tästä seuraa, että korjaa arviotaan kännykkämyynnistä vuonna 2009 ja vuoden 2010 alussa.
Nokia arvioi osuudekseen kappalemääräisestä myynnistä vuonna 2009 34 prosenttia, kun aiemmalla mittaustavalla osuudeksi arvioitiin vielä 38 prosenttia.
Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä Nokia arvioi osuudekseen enää 32 prosenttia, kun osuudeksi aiemman mittaustavan mukaan arvioitiin 37 prosenttia vanhalla mittausmenetelmällä. Viime vuoden viimeisen neljänneksen markkinaosuudekseen Nokia arvioi 35 prosenttia (39 prosenttia aiemman arvion mukaan).
Aasian pikkuvalmistajat yllättivät
James Etheridge Nokian viestinnästä kertoo Tietokoneelle, että arviota muutettiin, koska kännykkämarkkinasta saatiin aiempaa tarkempaa tietoa erityisesti kolmansien osapuolten lähteistä.
Nokia siis laskee, että kännyköitä myytiinkin viime vuonna 120 miljoonaa kappaletta enemmän kuin aiemmin arvioitiin.
Uuteen arviointiin on laskettu uusia paikallisia valmistajia erityisesti Kiinassa ja muualla Aasian kehittyvillä markkinoilla. Osa uusista puhelimista on aitoja, mutta myynnissä on mukana myös kopio- ja väärennöskännyköitä.
Uusi laskutapa voi tarkoittaa sitä, että myös Nokian isojen kilpailijoiden osuudet ovat olleet pienemmät, jos nekään eivät ole osanneet arvioida oikein Aasian pienten valmistajien myymien puheliinten määriä. Niin Nokia ei kuitenkaan väitä, sillä yhtiö ei kommentoi muiden arvioita.
Nokia ennustaa, että kännykkämyynti kasvaa vuonna 2010 noin 10 prosenttia viime vuoteen nähden, eli noin 1,37 miljardiin matkapuhelimeen uuden laskutavan mukaan.
Oman markkinaosuutensa se tavoittelee pysyvän samana kuin vuonna 2009 kappalemäärissä laskettuna, mutta toivoo hieman parannusta rahassa laskettuna.
Nokia laskee, että yhtiön kännyköillä on maailmassa noin 1,2 miljardia käyttäjää.








