Nokia myöntää riskit Windows-puhelimiin siirtymisessä

Nokia myöntää riskit Windows-puhelimiin siirtymisessä Nokia ei ole esitellyt vielä Windows-puhelimia, mutta nämä konseptikuvat yhtiö on antanut julkisuuteen.

Nokia on valinnut Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmän älypuhelintensa tulevaisuuden alustaksi. Siirtymäaika Symbianista vie kuitenkin yhtiön arvion mukaan pari vuotta, ja tähän liittyy yli 20 pienempää ja suurempaa riskitekijää. Nokia on tunnustanut riskit USA:n arvopaperimarkkinoiden viranomaisille toimittmassaan 20-F-raportissa.

Nokian 20-F-raportti (pdf) luettelee suuren määrän yleisiä liiketoimintaan ja uuteen strategiaan liittyviä epävarmuus- ja riskitekijöitä. Tässä ei ole mitään poikkeuksellista, sillä samanlaisia riskitekijöitä on raportissa kuvattu ennenkin. Sen sijaan mielenkiintoisia yksityiskohtia on juuri älypuhelinten käyttöjärjestelmän vaihtamiseen liittyen, koska näin isoa käännöstä Nokia on harvoin tehnyt.

Yli 20 kohdan luettelossa todetaan, ettei yhteistyö Microsoftin kanssa välttämättä etene suunnitellussa aikataulussa. Samaan aikaan Symbian-puhelinten myynti ja Nokian markkinaosuus älypuhelimissa voivat siirtymäaikana heikentyä.

Nokia 20-F pdf

Nokian 20-F-raportti sisältää yli 180 sivua. Sieltä voi hakea tietoa älypuhelinten strategiasta esimerkiksi hakusanoilla MeeGo, Symbian ja Windows. Uuden toimitusjohtajan palkasta ja muista korvauksista on myös kerrottu.

Valittuaan Windows Phone -alustan Nokia on saattanut jättää käyttämättä alustan, joka leviää nopeammin älypuhelimissa. Tällä viivataan Googlen Androidiin.

Riskitekijänä myönnetään myös, että Microsoftin Windows Phone on melko tuore, vielä koettelematon käyttöjärjestelmä. Se on tällä hetkellä keskittynyt vain kehittyneimpiin älypuhelimiin. Kuluttajat tuntevat alustan huonosti suhteessa Applen iOS- ja Googlen Android-alustoihin.

Nokia huomauttaa myös, että siirtymä Windows Phone -alustaan voi kestää liian kauan.

MeeGo-alusta mainitaan raportissa Nokian tulevaisuuden alustojen kehitysprojektina. Yksi MeeGo-laite luvataan yhä tänä vuonna myyntiin.

Nokia arvioi, että yhteistyö Microsoftin kanssa voi heikentää Nokian brändin mielikuvaa nykyisillä vahvoilla markkinoilla, kuten Kiinassa, mutta ei välttämättä paranna sitä heikoilla markkinoilla, etenkin Yhdysvalloissa.

Epävarmoja tekijöitä ovat lisäksi tulot kartoista ja mainoksista. Erikseen on mainittu, että tablet-laitteen puuttuminen tällä hetkellä tuotevalikoimasta saattaa heikentää Nokian kilpailuasemaa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös