Nokia N900 sai valmiin Firefox-selaimen

Selain saatavana Maemo-alustalle
Nokia N900 sai valmiin Firefox-selaimen Tietokone-lehti testasi Fennecin kehitysversiota N810:ssa. Beetaversio oli vielä epävakaa ja hidas.

Mozilla yhteisön Fennec-koodinimellä kehitelty mobiiliselain on valmistunut. Ohjelman ensimmäisen vakaan version jakelu alkoi viime perjantaina Nokian Linux-pohjaiselle Maemo-alustalle.

Toistaiseksi ainoa alustaa käyttävä uutuuspuhelin on Nokian N900-älypuhelin. Sen lisäksi selaimen luvataan toimivan myös vanhemmassa Nokian N810-nettitabletissa.

Kehitteillä ovat myös versiot Microsoftin Windows Mobile- ja Googlen Android-alustoille.

Mozilla-yhteisön mukaan selaimen kehitystyössä on tavoiteltu täyden nettikokemuksen tuomista.

Ohjelmassa on lähes kaikki selaimen työpöytäversion tärkeimmät ominaisuudet, kuten tuki lisäosille ja välilehdille sekä kehittynyt Awesome bar -osoiterivi.

Erilaisia lisäosia selaimelle on saatavilla yli 40 kappaletta, ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. Kehittäjien mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lisäosat tuodaan saataville mobiiliselaimeen.

Mobiili-Firefoxin asennus onnistuu surffaamalla laitteen perusselaimella Mozillan verkkopalveluun.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös