Nokia N97 sai odotetun ison softapäivityksen
N97 on S60 5th Edition -alustan älypuhelin kosketusohjauksella ja qwerty-näppäimistöllä. Se on Nokian Nseries-malliston tämän hetken ykkösmalli. Laite maksaa noin 650 euroa.
Nykyaikaisten älypuhelinten ohjelmistoa ei aina saada vakaaksi kauppoihin tullessa, ja näin kävi Nokian N97-lippulaivamallille. Nokia on kuitenkin viilannut ohjelmistoa sen jälkeen, ja juuri julkaistu uusi 2.0-firmware-päivitys on tähän asti suurin. Uusi ohjelmisto parantaa laitteen muistinhallintaa ja tuo uudistuksia kosketusohjaukseen.
Korjatun ram-muistinhallinnan ansiosta esimerkiksi kalenterin ja selaimen käytön pitäisi toimia paremmin yhtäaikaisesti.
Myös Nokian karttaohjelma on uudistettu, ja gps-paikannuksen viiveiden pitäisi olla historiaa. Tosin N97:n kakkosversion mukana ei tule nyt uusinta Nokian karttaohjelmaa. Suomalaisella matkapuhelinfoorumilla on myös valiteltu, etteivät gps-ongelmat ainakaan kokonaan poistu.
Ohjelmistovikojen lisäksi N97:ää on vaivannut kameran linssin naarmuuntuminen. Nokia on myöntänyt vian. Yhtiön mukaan ongelma onn koskenut vain pientä määrää laitteita.
Nokia N97 2.0 -ohjelmiston isoin uudistus on kineettinen ruudunvieritys, jonka ansiosta kosketusohjaus toimii sulavammin. Näin esimerkiksi musiikkisoitin toimii sulavammin, kun suurtakin märää musiikkia voi selata nopeasti.
Nokia on lupaillut N97:ään tänä vuonna myös Skype-ohjelmaa nettipuheluihin, mutta sitä ei tulekaan vielä tämän ohjelmiston mukana.
Nokia N97:n 2.0-päivitys on saatavana Ovi Suite- ja PC Suite -ohjelmistojen Software Updater -työkalulla. Nokia aikoo jaella päivitystä myös jossain vaiheessa verkkoyhteyden yli (fota, firmware over the air), jolloin päivittämiseen ei tarvita Windows-konetta.
Ohjelmistopäivitys ei tyhjennä N97:n asetuksia tai asennettuja ohjelmia, mutta varmuuskopion tekeminen on suositeltavaa.
Alkuvaiheen ongelmista huolimatta N97:ää on Nokian mukaan myyty yhteensä jo yli kaksi miljoonaa kappaletta.








