Nokia paransi liikevoittoaan ja ylitti tulosodotukset
Nokia on julkistanut vuoden 2009 viimeisen neljänneksen ja koko vuoden tuloksensa. Yhtiö teki vaikeassa taloustilanteessakin voittoa ennen kertaeriä 1,2 miljardia, 19 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Osakekohtainen tulos 0,40 euroa ylitti sijoittajien 0,30 euron ennakko-odotukset selvästi.
Nokia myi 127 miljoonaa matkapuhelinta loka–joulukuussa keskimäärin 63 euron hintaan. Voittoa kertyi 12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008 samaan aikaan, vaikka keskimäääräinen myyntihinta olikin vuonna 71 euroa. Laiteyksikkö kasvatti liikevoittoaan loppuvuonna peräti 28 prosenttia.
Alkuvuosi oli vaikeampi. Nokian koko vuoden liikevaihto laski edellisvuoden vajaasta 51 miljardista eurosta yli 19 prosenttia vajaaseen 41 miljardiin euroon. Laitteiden palveluiden myynti laski lähes 21 prosenttia vajaaseen 28 miljardiin vuoden 2008 noin 35 miljardista.
Koko vuotta positiivisempaa tulosjulkistuksessa on vuoden viimeinen neljännes, jolloin Nokian kännyköiden myynnin lasku päättyi. Nousua tulikin vasta lähes olemattomat 0,5 prosenttia. Loppuvuoden myynti heikkeni vielä edellisvuoteen nähden viitisen prosenttia.
Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo arvioi tulostiedotteessa, että yhtiö onnistui kasvattamaan loppuvuonna taas markkiaosuuttaan älypuhelimissa uusien kosketusnäytöllä ja näppäimistöllä varustettujen mallien ansiosta.
Nokia arvioi koko vuoden markkinaosuutensa pudonneen 38 prosenttiin edellisvuoden 39 prosentista, mutta loppuvuonna se arvioi nostaneensa markkinaosuutensa jälleen 39 prosenttiin (edellisvuoden 37 prosentista. Nokia tavoittelee tänä vuonna hieman viime vuotta parempaa markkinaosuutta.








